Kirjastossa käsiini osui klassikkoteos Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta. Jo pelkkä astrologiaharrastukseni vetää planeettojen puoleen, joten miksi en vihdoin tutustuisi tähän kuuluisaan ihmissuhdeoppaaseen.
En tiedä, onko maailma niin ratkaisevasti muuttunut vuodesta 1995, jolloin kirja julkaistiin, mutta minua alkoi tökkiä tekstin tyyli jo alkusivuilta asti. Mies ja nainen asetettiin vastakkaisiin leireihin, sotaisiin sellaisiin, ja annettiin ymmärtää, että nämä vastapuolet eivät voi koskaan todella syvällisesti ja luontaisesti ymmärtää toisiaan, puhua edes samaa kieltä. Että sen vähäisenkin ymmärryksen eteen pitää tehdä hampaat irvessä töitä. Kirjassa miehet esitetään mielestäni mitään tajuamattomina tunteettomina torveloina, ja naiset tunteidensa vallassa joka suuntaan suutahtelevina päällepäsmäreinä.
Pääsin sivulle 45, ja siihen se lukeminen loppui, sillä sain sapekkaasti tarpeekseni. Samalla tavalla tyssäsi aikoinaan myös Fifty Shades of Greyn lukeminen, kun en yksinkertaisesti kestänyt sitä, kuinka avuton lapanen kirjan nainen oli, kaikkeen alistavaan käytökseen miehen taholta suostuen.
Tuli äkillinen tarve kertoa oma mielipiteeni asiasta, eriävä kannanotto. Sillä maailma ON muuttunut, ja sukupuoliroolit ovat kehittyneet entisestä. Meidän ei enää tarvitse poteroitua kahteen tiukasti vartioituun leiriin, ja kyräillä toisiamme piikkilankojen välistä, toista osapuolta syytellen. Elämme kohta jo vuotta 2020, ja edelläkuvattu käytös on kertakaikkiaan vanhanaikaista. Se, mikä päti viime vuosituhannella, tai tuhansia vuosia, ei enää kestä päivänvaloa, joka kirkastaa vanhat sukupuoliroolit.
Nykyajan naisessa on aimo annos maskuliinista voimaa, eteenpäin puskevaa ratkaisijaa, joka tekee omat päätöksensä. Hänellä ei ole mitään syytä odotella, että mies hoitaa hommat, tai nalkutella perään, että eikö tullut vielä hoidettua sitä tai tätä töiden jälkeen, tai viikonloppuna. Nainen hoitaa asian itse. Apua ei tarvitse kerjätä tai kiristää. Sitä voi pyytää, jos miehellä sattuu olemaan aikaa. Jos pariskunnan toisella osapuolella ei ole aikaa tai jaksamista auttaa, nainen (tai mies) voi itse ajaa asioita eteenpäin. Kyseessä on tiimi, joka toimii yhdessä. Sukupuolella ei pitäisi olla enää mitään merkitystä siinä, että kuka hoitaa ja mitä. John Grayn kirja on kirjoitettu sellaisena ajankohtana, jolloin olimme vielä jumiutuneet aivan eri rooleihin parisuhteissa.
Nykyajan miesten on aika jättää tytöttely, naisten vähättely, letkautusten heittely. Se on pelkkää oman heikon itsetunnon pönkittämistä, toisen ihmisen kustannuksella irvailemista. Jos nainen on miehen mielestä kerta niin sietämätön, niin itsehän tuon pirttihirmun valitsit. Uuden ajan mies katsoo sen sijaan omaa asennettaan, omaa käytöstään ja tekee niistä oikeanlaiset johtopäätökset. Sanoo mitä tarkoittaa, tuo ongelmansa esille, kertoo, että tältä muuten nyt tuntuu. Jos tarkoitus on elää ja asua yhdessä, myös ongelmat, tunteet ja tilanteet täytyy käsitellä yhdessä. Se, että toinen vetäytyy mykkyyteen, ja toinen osoittaa äänekkäästi mieltään, on tuhoon tuomittu leikki. Siitä jää paha mieli kaikille.
Minun on vaikea nähdä itseäni avuttomana, pelkkien tunteideni varassa ailahtelevana naisena, joka pistää kaiken miehen syyksi. Ei sillä asenteella pääse kuin umpikujaan.
Pidä itsesi miehenä, niin minulle vähän aikaa sitten sanottiin. Minussa onkin yhtä tärkeässä osassa maskuliininen puoli, joka tekee, toteuttaa, järkeilee, saa aikaan, mutta samalla käyttää intuitiota, luottaa sydämen ääneen, osoittaa myötätuntoa toisille. Toisin sanoen, minun yinini ja yangini, animani ja animukseni, feminiinisyyteni ja maskuliinisuuteni tekevät yhteistyötä, panevat viisaat päänsä yhteen ja ratkovat kaikki ongelmat yhdessä. Ei tarvitse odottaa pelastajaa ulkopuolelta, ei tarvitse kuittailla toisen puutteista ja vioista, vaan voi ajatella, että minä hoidan, ihan itse. Kun on kaksi tasapainoista ihmistä yhdessä, joilla on mies- ja naiskuva balanssissa, on suhteellakin aivan eri onnistumisen edellytykset. Ei rikkinäinen tai vajavainen voi tulla korjatuksi ulkopuolelta. Eikä tasapainoinen ihminen voi laastaroida toista, särkynyttä, kuntoon. Jokainen on vastuussa itsestään, elämästään, valinnoistaan. Myös siitä, onko onnellinen parisuhteessa, vai jääkö onnettomaan suhteeseen pyörimään ympyrää.
Tänään miespuoleni naisessa ja naispuoleni miehessä päätti, että vanhat sukupuoliroolit ovat tunkkaisia, aikansa eläneitä, ikävän maun suuhun jättäviä.
En siis lue asenteellista Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta -kirjaa loppuun. Minussa on Marsin peräänantamaton tahtotila yhtä vahvoilla kuin Venuksen lempeys ja rakastava hyväksyminen. Niiden kanssa voi vuorotella, niitä voi testailla eri tilanteissa ja valita paremmalta tuntuvan roolin.
Tänään Mars sai minut puhumaan suuni puhtaaksi. Harrastan sitä muutenkin, sillä se saa asioita tapahtumaan. Ei nainen voi odottaa, tuon kuuluisan parisuhdeoppaan tavoin, että mies hoitaa hommat kotiin ja kotona.
Nainen tekee sen ihan itse. Miehen tukemana. Sillä se on uuden ajan rakkautta, uuden ajan parisuhteen malli. Vuosi 2020 on alkua Kulta-ajalle, suurelle valaistumiselle, aivan uudelle sydämen ohjaamalle aikakaudelle, joka tulee muuttamaan maailmaa. Vanhat toimintatavat eivät enää toimi, vanhat asenteet eivät enää asennu kohdilleen. Se, mikä ei ole kestävällä pohjalla, luhistuu, niin meissä itsessämme kuin ympärillämme. Niinpä myöskään vanha, toista väheksyvä ja toisen muuttumista odottava tapa toteuttaa parisuhdetta ei enää toimi.
On aika tehdä se muutos, ihan itsestä käsin. Miehenä, naisena, itsensä kokonaan hyväksyvänä ja arvostavana ihmisenä. Ihmisenä, joka ei odota pelastamista, vaan pelastaa ensin itsensä.
Miehen ja naisen yhdistyminen ja liittoutuminen yhteen on kaunista. Etenkin kun se tapahtuu ensin oman itsen sisällä.
 |
| Niskassani lukee Antti, kaulassani killuu kravatti. Mies ja nainen, samassa paketissa. Se on sitä nykyaikaa. |
