Unelmien poikamies/tyttö

Katsoin aikoinaan paljonkin Unelmien poikamiestä ja Unelmien poikamiestyttöä telkkarista. Muistan vieläkin ulkoa kohtalokkaita treffitapaamisia ja ketkä saivat lopulta toisensa. Muistan suuret tunteet ja mahtipontiset kosinnat. Ja vaikka en itse naimisiin halunnutkaan, en silti voinut olla liikuttumatta. Ne rakastaa toisiaan ja ne saavat toisensa. Nyyhkis.

Suomessakin alkaa pian Unelmien poikamiestyttö. Enpä tiedä katsonko. Kun nuo suomalaiset versiot ovat aina vähän väsyneitä ja vesittyneitä. Vaikka ei suomalaisten kyvyssä rakastaa kyllä mitään vikaa ole! Vika on lähinnä pidättyneessä ulosannissa. Suuria tunteita ei yleensä saada kameran edessä kovinkaan luontevasti sanottua. Eikä siinä mitään, olisin varmaan samanlainen jurnottaja.

Se ei silti estä minua olemasta oman elämäni poikamiestyttö ja vieläpä nainen. Joka etsii sitä poikamiestä. Koska olisihan se nyt kovin ikävää rakastua johonkin ukkomieheen, tai poikamaiseen keski-ikäiseen miesmieheen. Mutta tulipa nyt sekin tehtyä sitten. Been there, done that, I've got the scars to prove it.

Kun seuraa tuota suuren maailman showta, siellä aina tapellaan verissä päin. Kuka pääsee treffeille, kuka saa first impression rosen, eli ruusun parhaasta ensivaikutelmasta. Kuka tippuu joukkotreffeillä, kenen pitää pakata laukkunsa. Kuka jää toiseksi odottamaan, että minuako se kohta kosii. Vai sitä toista.

Ai että, eihän minun tarvitse telkkariin päästä kisailemaan, tätähän minun oma elämäni nyt on. Eikä tarvitse edes olla sitä kuumaa hot tub -vartaloa, joka vaaditaan kameran edessä keikistelemiseen.

Tiedän, että ensivaikutelmaruusu minulla on jo plakkarissa. Sitä, ja kaikkea muuta, on nyt moni mies ollut tarjoamassa koko somen täydeltä. Pitäkää ruusunne (ja housunne jalassa), minä haluan vain aitoa asiaa.

Voisi jopa sanoa, että pääsin siihen kärkikaksikkoon. Muut jäivät taakse, kun suhteessa oltiinkin yhtäkkiä ihan on the same page ja luettiin ihan samat signaalit. Mutta tuliko ne suoraan taivaalta vai vaan lähimmästä kännykkämastosta, se jäi vähän epäselväksi...

Olen edelleen sitä mieltä, että tämä Unelmien poikamies on minulle kosmoksen tai kohtalon taholta korvamerkitty. Mutta muistatko myös ohjelmasta sen, että pariskunta joutuu kärvistelemään kuukausitolkulla, ennen kuin suhteen saa julkistaa, yhtä aikaa tv-lähetyksen kanssa? Ihan kuin eläisin juuri nyt sitä pimennyksen hetkeä. Kun yhteyttäkään ei voi pitää. Signaalit katosi kesken kaiken.

Tässä voi vielä käydä todella huonosti. Entä jos sieltä takavasemmalta kiilataan kuitenkin eteeni ja vaikka kuinka olisin odottanut, jäänkin toiselle kihlapallille yksinäistä viulua soittelemaan?

Se on 50/50 tsäänssi. Ei edes fifty-sixty.

Muistatko nämä unelmaparit? Minä muistan ja oikein hyvin vielä. Ainakin tuo viimeinen pari taitaa olla vielä yhdessäkin, iän tuomalla kypsyydellä.

Ja nythän on niin, että olen oman elämäni poikamies, tyttönainen, naispoika, tyttömies, naisten mies, miesten nainen ja kaikkea siltä väliltä.

Ottakoon ken uskaltaa. Veto-oikeudella.