Skannasin maita ja kaupunkeja, taloja ja asuinalueita. Vuodesta toiseen. Onko täällä hyvä olla? Voiko tässä paikassa olla potentiaalia? Mihin minä kuulun, oikeasti. Tai mihin me kuulumme.
Se kaikki tipahti pois kuin vesi hanhen selästä, kuten sanonta kuuluu.
Minun paikkani on nyt täällä, Turussa. Se on tämä koti, se on tämä alue, se on tämä kaupunki, se on tämä maa.
Olen jo kotona. Olen koko ajan ollut. Se toinen sen sijaan ei ollut kotonaan, ei tuntenut oloaan kotoisaksi. Kun aina oli kaipuu sinne "oikeaan kotiin", kotimaahan.
Kun eron hetki koitti ja ennenkuin sitä kunnolla olin edes hyväksynyt, mietin jo, että seuraavakin mies voisi olla italialainen. Että kun tähän on totuttu, niin mennään samalla kaavalla, samalla kielellä. Se olisi helppoa. Ei tarvitsisi selittää.
Nyt en jaksaisi sitä kaikkea uudestaan. Miestä, jonka kanssa on eri kieli, eri kulttuuri, lopulta kuitenkin erilaiset toiveet elämässä.
Vaikka kohtalo minulle nyt naureskelisikin, niin olen vähän niin kuin sitä mieltä, että seuraava mies voisi kuitenkin olla suomalainen. Asuisiko se jopa Turussa. Joo, saisi asua. Ei enää mitään etää. Etäsuhdetta, fyysistä, maantieteellistä etäisyyttä. Tai henkistä etäisyyttä.
Nyt vedetään kotiin päin. Nyt haluan käyttää omaa kieltäni, sitä, jota olen syntynyt käyttämään. Haluan ymmärtää nyanssit, nauraa rivien välisille vitseille. Haluan elää täydessä ymmärryksessä. Niin itseni kuin sen toisenkin kanssa.
Se, että olen nyt yhdelle miehelle sydämeni särkenyt ja sitä tässä kasaan liimaillut, ei vielä kerro kuka rakastaa minut ehjäksi. Se saatan olla minä itse. Se saattaa olla joku muu. Nyt ei ole siitä tietoa, en voi kiirehtiä.
Olen etsinyt kauan täydellistä fengshui-kotia, mielessäni. Mikä vapautuksen tunne on tajuta, että minulla on se jo. Täydellinen fengshui-koti, minä asun siinä jo. Ei tarvitse enää etsiä.
Sillä kaikki ratkaisut ovat oikeita juuri sillä hetkellä. Tämä ero on varmasti oikea ratkaisu molemmille, vaikka ei se siltä ensin tuntunut. Tämä asunto sen sijaan tuntui oikealta heti ensi silmäykseltä ja tässä nyt pysyn. Ja oli se mieskin oikea heti ensimmäisestä illasta lähtien. Ja pysyi mukanani kaikki nuo 17 vuotta.
Siitä voi olla kiitollinen. Sitä voi jopa juhlia. Kuinka paljon olenkaan elämältä saanut. Kuten sen, että olen elossa, terve ja minulla on koti. Oma ja täydellinen juuri tällaisena.
Pienestäkin voi saada suuren kokemuksen. Kuten oman kodin arvostamisesta. Että sellainen on. Ja että siellä on kaunista. |
Mitä tapahtuu romanttisessa makuuhuoneessani? No siellä tutkitaan nyt astrologiaa, vaihteeksi länsimaiseen tapaan. Suomen kirjastolaitos, I love you! |
Näitä kaikkia vuorotellen. Tästä on elämä tehty. |
Ihana ja positiivinen kirjoitus Virpi!♡ Sä oot supernainen!♡ Kauniista kodista puhumattakaan♡
VastaaPoistaKiitos superisti, Teija!
Poista