Maa-Koiran vuosi 2018 tulee olemaan elämässäni se vuosi, jolloin alkoi yllättäen tapahtua valtavalla voimalla ryskyen ja pauhuen. Se vuosi, joka jakaa elämän ennen ja jälkeen -aikaan.
Minun piti lähteä eron hetkellä kauemmas katsomaan elämääni ulkopuolelta. No, omaa elämää on aina hyvin vaikea nähdä toisten silmin, koska sitä elää itse, oman pään sisältä käsin. Mutta keskustelut vieraiden tai puolituttujen ihmisten kanssa voivat avata yllättäviä näkymiä, jotka ovat aiemmin olleet piilossa, ikään kuin aivosumun peitossa.
Kolme viikkoa sen jälkeen kun lopulta tajusin, että elämänkumppanini ihan oikeasti ei ole enää koskaan tulossa takaisin entiseen elämään minun kanssani enkä minä astu mihinkään uuteen elämään hänen kanssaan, olen vihdoin sinut asian kanssa. Olen hyväksynyt faktat. Näin se on nyt.
Olen kokenut miten helpottavaa on antaa anteeksi ja siirtyä eteenpäin. Päästää entisestä irti. Se ei tapahtunut ihan hetkessä. Siihen kului monta unetonta ja sydäntä ravistuttavaa yötä, monta rantaan lyövää meren aaltoa, monta paikallaan junnaavaa ajatusta ja monta ahdistuksen hetkeä. Siinä missä tupakkia ei kulunut enkä ratkennut juomaan muuta kuin vettä ikuiseen janoon, niin taivaanrantaa piti tuijotella ja kuunnella musiikkia lujaa. Piti selviytyä taas ihan eri tavalla kuin koskaan ennen.
Tajusin, että uusi elämäni voi olla ihan hyvää. Se voi olla ensin hieman erilaista, ja lopulta jopa täysin erilaista. Muutos voi avata minulle ovia, jotka eivät olisi vanhaan tarrautuneena koskaan auenneet. Kaikella on tarkoituksensa, eikä tämä ollut sattumaa. Olen hädän hetkellä turvautunut astrologiaan ja löytänyt sieltä kaikki vastaukset.
Luulen, että olen suuren muutoksen kynnyksellä. Alan vihdoin tajuta mitä haluan elämältä. Mitä haluan parisuhteelta. Mitä haluan työltä. Mitä haluan itseltäni ja sen ulkoisilta olosuhteilta. Olen tajunnut millainen ihminen haluan olla.
Minut työnnettiin tähän väkisin, jotta ottaisin askeleen eteenpäin ja hyppäisin tuntemattomaan, suoraan liikkuvasta lentokoneesta ulos. Ensin tuntui, että minulla ei ole laskuvarjoa, tai jos on, se ei aukene.
Nyt tajuan, että se on jo auennut. Hyppy on tehty ja maisemat ovat huikeita. Näen kokonaiskuvan niin ylhäältä, että se salpaa hengen. Maa jalkojen alla pyörii vielä ja tuulet riepottelevat, enkä tiedä minne päin laskeudun, mutta tiedän, että lopullinen laskeutuminen maahan on pehmeä, laskuvarjon antaman tuen voimin.
Ystävät, perhe, tutut ja tuntemattomat ovat olleet minulle tuo laskuvarjo. Olen ikuisesti kiitollinen saamastani tuesta vaikean elämäntilanteen hetkellä. Pienikin viesti on auttanut. Puhumattakaan siitä, kuinka lähes tuntematon pariskunta täällä Italiassa otti minut siipiensä alle. Talutti kädestä pitäen, kun en enää pysynyt pystyssä.
Minä menetin yhden perheen Italiassa, mutta sain tilalle jotain vieläkin aidompaa. Luottamuksen vieraan ihmisen apuun. Lähes kolme viikkoa Italiassa ja minun ei ole tarvinnut maksaa kuin kellarin vuokra. Minua on syötetty, juotettu, kuljetettu ja kaikki toiveeni toteutettu. Minua on kuunneltu, minua on ymmärretty, minua on neuvottu.
Minua ei enää itketä ero. Minua itkettää ihmisten ystävällisyys ja tuki.
Osa sydämestäni on todellakin jäänyt Italiaan. Mutta nyt sanon ciao amore, ciao Italia ja suuntaan kohti Suomea. Minua odottaa uusi erilainen arki ja uusi erilainen minä. Ja minua odottavat uudet seikkailut.
Lähden vielä kävelemään aallonmurtajalle. Sillä tämä aika on vedenjakaja elämässäni. Jätän vanhan taakse ja aloitan uuden. Ja teen sen täydellä varmuudella, että selviän aina. En yksin, niin kuin tähän asti luulin, vaan toisten avulla.
 |
| Karusta kivikosta kohti ulappaa ja horisonttia. |
 |
| Viimeisen illan viimeiset hörpyt ja sininen hetki. Uusi aika koittaa. Nyt sen tiedän ja tunnen. Teemabiisiksi annetaan Archie Cruzin laulaa taas: Skydiving Without a Parachute |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti