Sivut

keskiviikko 30. elokuuta 2023

Astrologian opiskelu Suomessa

Törmäsin muutaman vuoden takaiseen artikkeliin, jossa Suomen Skepsis ry lyttäsi astrologian syvälle maan rakoon, kuten arvata saattaa (Kuka tahansa voi povata tähdistä). Epäilemättä skeptikot olivat jääneet vain viihdehoroskooppien tasolle, eivätkä edes yrittäneet ymmärtää, miten laaja ja ihmistä syväluotaava ala astrologia oikeasti on.

Eräässä toisessa yhteydessä taas kävi ilmi, että skeptikkojen kartoilta pystyi selvästi näkemään syyn epäluuloon astrologiaa ja muuta rajatietoa kohtaan. Olisikohan esimerkiksi Saturnus ollut rajoittamassa Uranusta, astrologiaan liittyvää planeettaa, ja Jupiteria, totuuden ja tiedon etsintään liittyvää energiaa, 9. huoneesta käsin? Astrologia osasi siis selittää skeptikkojen epäluulon suvereenisti ja todisti siten taas mahtinsa!

Kuten astrologian harrastajina tiedämme, astrologiaa ei aina oteta tosissaan. Me astroihmiset olemme edelleen pienen piirin porukkaa, henkisiä uranuurtajia ja avaramman totuuden etsijöitä. 

Olen kuitenkin huomannut, että iso muutos on käynnissä. Jossain vaiheessa, kenties ihan lähivuosina, astrologian suosio räjähtää vielä uranusmaisesti käsiin. Jo nyt nuoremmat polvet ajattelevat astrologiasta raikkaasti ja tuoreesti ja sisäistävät tietoa aiempaa helpommin. Kun vaikkapa kristallilapset kasvavat aikuisiksi, elämme jo aivan toisenlaisessa henkisessä ilmastossa. Silloin astrologia on arkea ja aina päätöksenteossa mukana tai ainakin hyväksytysti sen taustalla. Silloin kukaan ei enää ihmettele ja pyörittele päätään, jos vaikka kieltäydyt allekirjoittamasta sopimusta, kun Mars ja Merkurius peruuttavat yhtäaikaa kumppanuushuoneessa eli seiskassa. Sellainen yhteistyösopimus kun ei oikein johda mihinkään.

Motivaation voimalla

Mikä tahansa asia, joka alkaa tosissaan konepellin alla poltella, tarvitsee pitkällistä opiskelua, luotettavaa tietoa ja jatkuvaa treenausta. Suomessa ei voi kuitenkaan opiskella astrologiksi missään virallisessa instanssissa, vaikka työkkärin sivuilta löytyykin ammattinimike Astrologi. Olemme olleet vähän oman onnemme nojassa. Innokkaimmat ovat lähteneet tiedon perässä ulkomaille asti opiskelemaan. Esimerkiksi Jenkeissä astrologiaa voi opiskella yliopistotasolla ja jopa Norjassa saa opintotukea astrologisiin opintoihin. Vaan meillä ei onnistu kumpikaan. Kurssi kurssilta ja kirja kirjalta on sinun itse oppisi haaliman, koska mitään fyysistä astrologian oppilaitosta meiltä ei löydy.

Siinä missä vielä muutama vuosikymmen sitten astrotietoa oli löydettävissä ainoastaan kirjastotiskin alta ja rajatietohyllyn välistä, niin nyt meillä on kuitenkin koko Internetin ihmemaa täynnä ihan kaikkea. Laari on niin lavea, ettei tiedä edes minne katsoa.

Myös alan opetus on lähtenyt viime vuosina kasvuun, kun astrologia kokee nyt uutta renessanssia. Oikeastaan vain oma kielitaito ja käytettävissä oleva aika ovat rajana. Enemmän kuin lompakkoa tarvitaankin ymmärrystä ja innostusta aiheeseen. Joskus käy niinkin, että astrologia avautuu itselle aivan yhtäkkiä jatkuvien ahaa-oivallusten kautta, koska on ollut jo aiemmissa elämissä sen kanssa syvällisesti tekemisissä. Silloin oppiminen onkin oikeastaan mieleen palauttamista, tuttuun tietoon solahtamista. Näin on käynyt joillekin astrologeille, jotka tässä elämässä jatkavat samaa elämäntehtävää.

Mistä tietoa?

Esittelen tässä muutaman väylän, joita seuraamalla astrologian oppeihin pääsee paremmin käsiksi. Itse uskon, että kaikille kiinnostuneille löytyy se oikea opettaja juuri oikealla hetkellä. Astrologian ovet avautuvat, kun on itse valmis niistä läpi kulkemaan. Sen jälkeen karkkikauppa on auki ja makuja löytyy joka lähtöön.

Astrologiset seurat

Virallisia astrologisia seuroja on Suomessa kolme, eli Helsingin, Tampereen ja Turun Astrologiset Seurat. Jäsenmaksut ovat huokeita, koska tarkoitus ei ole tehdä bisnestä, vaan tarjota samanhenkisille ihmisille keino syventää astrologista tietämystään. Seurat järjestävät kuukausiluentoja ja pienryhmäopetusta läpi vuoden, kuten ilta- tai viikonloppukursseja. Kannattaa huomioida, että nykyaikana luennoille voi osallistua myös etäyhteyksillä muualta päin Suomea tai ostaa luentonauhoitteen ja katsoa sen jälkikäteen.

Astroseurojen ylläpitämät kirjastot ovat myös aarrearkkuja, mitä aloittelijat eivät ehkä tule ajatelleeksi. Niitä kirjoja, mitä seuroilla on valikoimissaan, ei tavallisesta kirjastosta saa. Nyt puhutaan siis ammattikirjallisuudesta, jota seuran jäsen voi lainata. Kaikkia kirjoja ei ole siis pakko tilata itselle, vaan voi hyödyntää tätä hienoa tietolähdettä ja lukea itsensä onnelliseksi – edullisesti. Ja jos haluat nähdä ihmisiä livenä ja puhua astrologiasta sielusi kyllyydestä (mitä muualla ei ehkä pääse tekemään), suosittelen ehdottomasti ”astroseurustelua”.

Työväenopistot

Astrologisesti aktiivisella Tampereen seudulla on opetettu astrologiaa pitkään myös työväenopistossa ja Helsingin seudulla tarjontaa luulisi olevan eniten. Tutki oman paikkakuntasi kurssitarjontaa, sillä työväenopistojen kautta opiskelu on erittäin edullista. Jos mitään astroon viittaavaa kurssia ei löydy opetusohjelmasta, voit aina esittää opistolle kurssitoiveita – kenties toiveesi vielä toteutuu ja sopiva kurssittaja ilmaantuu. Myös työväenopistoilla on nykyään etäkursseja (kuten minun fengshui-kurssini keväällä 2024 Turun työväenopistossa).

Kreivilän kesäpäivät

Kreivilän kesäpäivät Forssan Matkussa on Suomen parhaiten pidetty astrosalaisuus. Tai siltä ainakin minusta on tuntunut, kun olen sinne neljättä kertaa osallistunut. Nämä astrologi Marja-Liisa Niemi-Mattilan emännöimät koulutuspäivät on järjestetty ensimmäisiä kertoja jo 1970-luvulla ja 80-luvulta lähtien joka vuosi. Paikalla onkin todella pitkän linjan harrastajia ja luennoitsijoita ja rempseän astrologiset saunakeskustelut kruunaavat kokemuksen. 

Uutta verta ja nuorempaa sukupolvea mahtuisi mukaan yllin kyllin, sillä itse olen monesti ollut porukan nuorimpia. Voin lämpimästi suositella tätä tapahtumaa, jos kaipaat inspiroivaa opiskelua luonnonhelmassa keskellä kesää. Astrologian alkeet ja termistö on kuitenkin oltava hallussa, jotta pysyt kärryillä. Tämä ei ole niinsanotusti aivan vasta-alkajille, sillä aivot joutuvat kierroksille.

Ulkomaan ja kotimaan elämyskurssimatkat

Kreikkalaiseen mytologiaan perehtyneen Marja-Liisa Niemi-Mattilan mukana pääsee myös opiskelemaan astrologiaa jumalien ja jumalattarien alkuperämaahan Kreikkaan kerran vuodessa. Teemana ovat usein eri asteroidit, joita tutkitaan syvällisemmin. 

Kaukomatkailua ja astrologiaa ovat takavuosina yhdistelleet myös ainakin Erkki Lehtiranta ja Seppo Tanhua. Erkki on kurssittanut halukkaita Kreetalla ja samalla reissulla on tutustuttu voimallisten kukkatippojen tekoon. Sepon kanssa pääsee astrologian siivin ja purjein myös astrologiselle purjehduskurssille, mikä kuulostaa aika ainutlaatuiselta tavalta opiskella astrologiaa. Onkohan missään muualla maailmassa tällaista yhdistelmää?

Viime keväänä järjestettiin myös ensimmäistä kertaa uusi astrotapahtuma nimeltä Suuri Astrologinen Päivä. Ensi vuonna tapahtuma on jo kaksipäiväinen ja kantaa uutta nimeä: Astroretriitti. Tässä tapahtumassa Helsingin Vuosaaressa olen vuoden 2024 huhtikuussa itsekin mukana pitämässä workshoppeja. Tarjolla on niin astrologiaa, joogaa, äänimaljarentoutusta kuin saunailtaakin. Mikä voisi oikeastaan kiinnostaa enemmän kuin tällainen ihana kombo sielun ruokaa?

Astrologisille tapahtumille on selvästi tilausta ja jäämme odottamaan, milloin saamme Hartwall-areenan, Olympiastadionin tai messukeskuksen täyteen!

Pidemmät astrologiset opinnot

Jos taas haluaa opiskella astrologiaa oikein pitkän kaavan mukaan, niin ainakin Erkki Lehtiranta on järjestänyt henkisen astrologian kursseja, jotka kestävät vuoden. Sielun matkalla -koulutusohjelma taas on kolmevuotinen karma-astrologinen kokonaisuus, jota luotsaavat Anne Sundell ja Astron perjantaikatsauksista tuttu Johanna Vilén. Heli Nuotio puolestaan kurssittaa esoteerisen astrologian saloihin. Itse olen juuri valmistunut tuosta Sielun matkalla -opintokokonaisuudesta pilottiryhmän ensimmäisenä oppilaana (juhuu!), joten taidan tässä olla astrologisella sielun matkalla... 

Nykytrendinä muuten on, että pidempiaikainen koulutuskin järjestetään kokonaan etäopetuksena, jolloin ylitetään ajan ja paikan rajoitukset, hyvin vesimiehen aikaan osuvasti. Loistava uutinen kaikille niille, jotka asuvat pitkien matkojen takana.

YouTube-kanavat

Niille, jotka tykkäävät katsoa tee-se-itse-opetusvideoita YouTubesta, on taivas lähes auki. Toki suomenkielistä materiaaliakin löytyy, mutta englannilla aukeaa kaikki ovet. Ehdoton ykköskanava on tietysti Chris Brennanin Astrology Podcast, joka on nostanut hellenistisen astrologian uudeksi trendaavaksi hitiksi. Jos siis olet valmis 2-4-tuntisiin videoihin, joissa käsitellään astroasioita juurta jaksain maailmanpolitiikkaan ja julkkisjuoruihin perehtyen ja niitä astrologian valossa tutkien, niin täältä pesee. 

Olen välillä kesäisin nukahtanut laiturille kesken kuuntelun ja havahtunut puolen tunnin päästä takaisin samaan aiheeseen, joka edelleen jatkuu. Astrologian opiskelu onnistuu siis myös makuuasennossa torkahdellenkin, alitajunnan hoitaessa loput! Astrology Podcast sopii mainiosti myös tiskaamisen tai kokkailun lomassa kuunneltavaksi. Chris Brennan astrovieraineen on tehnyt näitä pitkiä keskusteluvideoita jo nelisensataa, joten jos kuuntelet kaikki läpi ja vielä ymmärrät ja sisäistät ne, olet itsekin varsinainen guru ja mestari. 

Instagram, blogit, sovellukset ja muu some

Jos sen sijaan kaipaat jotain pientä astroinfoa silloin tällöin valmiiksi analysoituna ja pureskeltuna etkä halua uhrata asiaan tuntikausia, niin seuraa ihmeessä eri astrologien ja astroharrastajien some-kanavia ja blogeja. Kannattaa myös testata erilaisia astrologisia sovelluksia ja uutiskirjeitä. Ja kun seuraat yhtä, kohta löydät toisen, ja sitten taas toisen. Varoitus, voi tulla infoähky! Nimittäin siinä vaiheessa, kun olet lukenut 30 eri postausta tulevasta täysikuusta, Graalin malja tulvii jo yli. En siksi mainitse tässä mitään nimiä – anna intuition johdattaa sinut juomaan oikeasta tiedon maljasta.

Facebook-ryhmät

Facebookista löytyy astrologian harrastajille ja ammattilaisille keskusteluryhmiä joka lähtöön, kuten ASTRIS Suomi ja Astrologia Suomi. Voit heittää ilmaan kysymyksen tai kartan ja herätellä tulkintaa päivän polttavista aiheista. Erinomainen ja täysin ilmainen keino seurata alan osaajien keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa! 

Tyhmiä kysymyksiä saa aina esittää, tosin kukaan ei takaa, että niihin myös vastataan. Jokainenhan osallistuu keskusteluun oman kiinnostuneisuuden ja viitseliäisyyden mukaan. Omasta kartastaan voi aina kysyä jotain ajankohtaista tai tarkempaa yksityiskohtaa, joka mietityttää, mutta kokonaista karttatulkintaa ei fb-ryhmässä ole tarkoitus ilmaiseksi saada. Tämän pikkupointin kun muistaa, niin matalalla kynnyksellä vaan mukaan uutta oppimaan. Yhdessä ihmettely on antoisaa, kun muut tuovat erilaisia näkökulmia pöytään. Ryhmässä saattaa siis vahingossa viisastuakin.


Karttapankit

Jos englannin kieli sujuu, niin netissä voi käydä tutkimassa julkisuuden henkilöiden karttoja. Eri karttapankeissa (kuten Astro-Seek, Astrodienst, Astro Data Bank) on laajasti henkilökarttoja sekä esimerkkitulkintoja niistä. Tämähän on sellainen kaninkolo, jonne voisi upota täysin, jos vain antaisi sille pikkusormen! On myös mahdollista etsiä omalla syntymäajalla muita samaan aikaan syntyneitä. Tällaisia samana päivänä syntyneitä ihmisiä kutsutaan tähtikaksosiksi. Tutkijan hattu päähän ja menoksi.

Astro.fi

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, on tietysti Astro.fi, jolla Seppo Tanhua tiimeineen on pitänyt meitä astrologisen tiedon syrjässä selvällä suomenkielellä. Tämä sivusto on monelle Suomessa se ensisijainen tiedonlähde omalla astrologisella tutkimusmatkalla ja vuodesta 2017 alkaen minullakin on ollut mahdollisuus kirjoitella astrologiasta Astron sivuilla. Moni jännä juttu olisi jäänyt tapahtumatta ilman sitä näkyvyyttä.

Edessä loistava astrologinen tulevaisuus

Voi olla, että unohdin listasta jotain olennaista pois, mutta näillä vinkeillä ainakin päästään astrologian opiskelussa reippaaseen alkuun. Eli vaikka Suomessa ei (vielä?) ole viralliseen koulutusjärjestelmään hyväksyttyä astrologista opetusta, meidän ei silti tarvitse jäädä ilman tätä elintärkeää henkisen alan tietoutta. Sitä väkisinkin tihkuu tajuntaan seuraamalla edellämainittuja opinpolkuja, kukin itselleen parhaiten sopivalla reitillä. Tärkeintä onkin kuunnella omaa intuitiota ja valita juuri se astrologinen opintie tai opettaja, joka itselle sillä hetkellä eniten resonoi.

Jos et itse jaksa opiskella ja perehtyä astrologiaan syvällisesti, mutta oma kartta ja kohtalo silti kovasti kiinnostaa, niin aina voit teettää oman henkilökohtaisen tulkinnan. Astrologit painottavat omissa tulkinnoissaan erilaisia asioita ja käyttävät erilaisia tekniikoita, eli jokainen tekee omalla tatsillaan ja persoonallaan. 

Itse teen nyt uutuutena karma-astrologisia tulkintoja ja vanhaa tuttua settiä ovat laajat kiinalaiset kirjalliset raportit, joissa tutkitaan elämääsi suorastaan esihistorialliselta ajalta alkaen.

Antoisaa matkaa astrologian maailmaan!




lauantai 10. heinäkuuta 2021

Aloitetaanko alusta?

Minun on aika tehdä kirjallinen comeback. En tiedä, ketä enää kiinnostaa, ja eksyykö tänne enää kukaan tarinoitani lukemaan, mutta minä toivottavasti eksyn tänne vielä uudemman kerran, uusien sanojen ja sanomisten kera. Olen nimittäin huomannut, että sanat eivät ota loppuakseen. Päinvastoin, niitä on alkanut tulla lisää, ja ne vaativat väylää tulla minusta ulos.

On minulle kyllä sanottu, että Virpi, sinun on suorastaan pakko jatkaa kirjoittamista. "Missä ovat kaikki vuoden 2020 postaukset?" kysyi eräskin faniksi tunnustautuva lukija, jo puoli vuotta sitten.

Ne jäivät omaan päähän pyörimään. Oikeammin ne jäivät sen tulilla olevan kirjan sivuille, jota vieläkin editoin vähän sieltä, enemmän tuolta. Kun on yksi kirjallinen meisterwerk kesken, ei riitä potkua ihan joka lähtöön. Timanttia ei tule, jos viilaa, höylää ja kiillottaa välillä muitakin helmiä.

Asioiden pitää myös kypsyä ja kasvaa, ei vähiten minun itseni. Olen halunnut elää hiljaiselämää, poissa katseilta ja korvilta. Aina ei ole annettavaa muille, jos ei ole annettavaa edes itselleen. Voisi jopa sanoa, että olen kasannut itseäni, käyttänyt pikaliiman sijaan vähän tukevampaa tököttiä, joka tällä kertaa pitää paketin lujemmin kasassa. Kun katson peiliin, näyttää ihan siltä, että kasassa olen, vieläpä entistä ehompana. Otetaan sille iso kiitos ja kippis!

Elämässä on tapahtunut paljon, ja samalla ei juuri mitään. Se onkin suuria paradokseja, että yhtä aikaa, kun on suuri muutos käynnissä, näyttää siltä, että mitään ei tapahdu.

Otan ensin varovaisia pikkuaskeleita täällä blogin puolella, ja etsin omaa ääntäni. Ei se hukassa ole, se on vain tuumintatauolla. Että mitkä ovat ne aiheet, joista vuonna 2021 kirjoitan, entä kuinka paljon haluan itsestäni antaa tutuille ja tuntemattomille lukijoille. Voi mennä hetki, että pääsen entiseen vauhtiin, mutta minulla ei ole kiire. Onko sinulla?

Löydät astrologis-psykologiset katsaukseni edelleen kaksi-kolme kertaa kuukaudessa Astro.fi-sivustolta, jossa kynäni ei sentään ole hyytynyt ja hautunut. 

Mutta aloitetaan kevyesti ja hieman ujostuneen uteliaasti tutustua toisiimme uudelleen tämän blogin puolella. Sehän on kuin nettideittailua! Siitäkin tiedän nyt piirun verran enemmän kuin ennen.

Olen siis valmis uuteen alkuun, monellakin saralla.

Rakas lukija, palataan!




Se on kuule juurikin niin!


keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Pelko levittää virusta

Hätätilanteissa punnitaan ihmisten henkinen kantti. Alistutko vai taisteletko, näetkö pelkän toivottomuuden vai teetkö jotain asian hyväksi.

Me voimme nyt kollektiivisesti tehdä paljon. Me voimme lakata pelkäämästä. Tässä ihmiskunnalla on vihdoin sellainen kriisi, joka yhdistää enemmän kuin erottaa. Kyllä, se saattaa erottaa meidät fyysisesti toisistamme, kukin omiin kotibunkkereihimme, mutta ei se voi erottaa ihmistä lajitoveristaan eikä se voi erottaa meitä ajatuksistamme, tai siitä, mikä on tärkeää. 

Ihminen ei voi jäädä karanteeniin omista ajatuksistaan, ne pitävät meille seuraa, ne eivät koskaan jätä meitä yksin. Nyt onkin aika kuunnella millainen seuralainen meillä on, että onko kukaan kotona. Sillä sitä vartenhan tämä kriisi ylipäätään on luotu. 

On tarkoitus, että oravanpyörässä juokseva ihminen pysähtyy, todella pysähtyy, kyseenalaistaa arkensa, rutiininsa, käytöksensä ja koko elämänsä, ja kuuntelee vihdoin ajatuksiaan, hyvässä ja pahassa. Sillä ihmisen ajatuksista kaikki lähtee toteutumaan.

Se, että itse nyt olosuhteiden pakosta vietän rauhallista aikaa kotona ja teen perusteellista "kuolinpesäsiivousta", ei tarkoita, että aikoisin vielä kuolla. En myöskään uhraa ajatusta sille, että joku läheinen voisi kuolla, en lähde siihen ajatusmyllyyn. Sillä ajatuksista voi tulla totta, kun niitä tarpeeksi kauan pyörittelee. Ja nyt ei kannata antaa pelolle pikkusormea.

Italian elämänmeininkiä ja italialaisten luonteenlaatua läheltä seuranneena voin sanoa, että siellä pelätään, antaumuksella. Tuo draamaan turvautuva ja siitä voimansa saava kansakunta on tottunut pelkäämään, sillä mitä muutakaan voi tehdä, jos on roomalaiskatolisen kirkon vuosituhantisen mielivallan, katastrofaalisesti epäonnistuneen poliittisen systeemin, ja pelkoa ja väkivaltaa lietsovan mafian puristuksissa. Italiassa riittää aina pelättävää, yhdestä kriisistä toiseen. Uutisia ei siellä voi edes katsoa, näkemättä miten pelolla mässäillään. Jokaikinen perheväkivaltatapaus tuodaan uutislähetyksissä esille kuin Alibissa, sinunkin nähtäväksesi. Sellainen ei tee hyvää psyykelle. Toivon ylläpitäminen on vaikeaa, joten täytyy mieluummin keskittyä johonkin turvalliseen. Kuten ruokaan. Kukaan ei osaa puhua ruoasta pidempään kuin italialainen, sillä se tuo perusturvaa turvattomassa maailmassa. Pelko taltutetaan nautinnoilla, tuolla kuuluisalla makealla elämällä.

Yhdysvallat on toinen tapaus, jossa kansakunnan paranoia on jalostettu korkealle tasolle. Ei olisi tullut mieleenikään, että virus aiheuttaa rapakon takana ryntäyksen asekauppoihin ostamaan käsiaseita kodin turvaksi. Amerikkalainen haluaa puolustaa perhettään ulkopuoliselta uhkalta ja kuka tietää jos vaikka vihollinen nyt tunkeutuu kotiin. Mutta vaikka tuo virus voi ehkä varastaa sinulta perheen, vaimon tai vanhemmat, viedä koko omaisuuden ja työpaikan, niin ei tuota pientä virusta voi silti ampua. Vaikka kuinka tähtäät, et siihen Smith&Wessonilla osu. Mutta kukin kansa reagoi tavallaan. Tämä tapa kertoo amerikkalaisista paljon. Paljon.

Ruotsissa taas ei uskota rajoituksiin. Siellä ei ole totuttu puutteeseen, olemaan ilman. Maahanmuuttajia on otettu vastaan paljon, rahaa ja menestystä on paljon, sallivuutta ja kaikki on mahdollista -asennetta on paljon. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan toimiiko optimismi ilman mitään rajoituksia, että miten käy, kun yritetään edelleen pitää rahalla rattaita pyörimässä. Se, että muu Eurooppa tuntuu nyt laittavan sairaat ja vanhukset talouden edelle, on ennenkuulumatonta. Se tuntuu meistä niin oudolta, kun olemme tottuneet aivan päinvastaiseen järjestykseen.

Uskon, että edellisiin esimerkkimaihin verrattuna Suomessa on kaikki hyvin. Kerrankin tuntuu siltä, että päättäjät tietävät mitä tekevät, tai ainakin levittävät uskoa siihen, että me selviydymme tästä kriisistä, kunhan reagoidaan tarpeeksi nopeasti ja tehokkaasti. Ja jos tämän kriisin osatarkoitus on karsia väestöä maapallolta, niin meitä on jo valmiiksi vähän. Ei tule samanlaista kansalaisten avohakkuuta kuin muualla, tulee pelkkä harkittu harvennus. Luin juuri tällä viikolla, että vuonna 2100 maapallolla on huomattavasti vähemmän ihmisiä. Huomattavasti. Siihen on enää 80 vuotta. Harvennus taisi alkaa nyt.

Suomessa olemme kansana tottuneet puutteeseen, toki myös yltäkylläisyyteen, mutta puute on jokaisen geeneissä talvisodan ja pula-aikojen, myös 90-luvun lama-ajan muistona. Selviydyimme silloinkin. Olemme lisäksi tottuneet yksinoloon ja eristäytymiseen, se on syvällä kansanluonteessa. Meillä on sisäinen turvaväli, katsomme tarkkaan kuka tulee iholle. Olemme myös tottuneet stoalaiseen selviytymiseen, jotkut jo sähköttömiltä mummonmökeiltä asti, joissa pitää kantaa vesi sisälle. Jos ei muuten, niin saunaan edes. Nyt siitä sukupolvelta toiselle periytyvästä talvisota-asenteesta on meille hyötyä. On tässä pahemmastakin selvitty, emme me, vaan meidän edeltäjämme. Ja koska he selvisivät, mekin selviämme. Onhan meillä asiat nyt niin paljon paremmin.

Ei ihme, että yli seitsemänkymppiset eivät Suomessa pelkää. He tietävät selviytyvänsä. Ja jos nyt on aika lähteä, niin sitten on aika lähteä. Elämää on nähty, kaikesta on selviydytty.

Joillekin kuolinpesäsiivous on kuitenkin todellinen, enkä halua väheksyä kenenkään kärsimystä. Mietin, että tuttavillani Italiassa on kova paikka, ja mielenterveys ja toimeentulo kovilla. Ei pääse puistoon eikä pyöräilemään, ei ole voimia antavia metsiä lähellä niin kuin meillä. Mutta huumorilla ja järjenvastaisella optimismilla sielläkin on aina menty eteenpäin. Ne pärjäävät, jotka osaavat asennoitua oikein. Ne, jotka eivät jää pelon vangeiksi.

Nyt ei ole aika pelätä. Sillä pelko levittää virusta. Heti kun ihmiskunta lakkaa pelkäämästä, tämäkin uhka lakkaa uhkaamasta. Tiedät sen itsekin, että stressaantuneena ja huolestuneena sairastut helposti. Voimiesi tunnossa et. Voit pitää omasta suojauksestasi nyt huolta. Keskity omaan hyvinvointiisi, henkiseen ja fyysiseen. Pidä huolta myös läheisistä, mutta älä huolestu.

Kyllä, maailmankirjat ovat sekaisin. Mutta ne olivat kyllä sekaisin jo tätä ennen, ja pahasti. Nyt meillä on vihdoin aikaa laittaa ne kuntoon, järjestykseen. Ja se alkaa jokaisen omasta kodista, omasta aivokopasta. Kun siellä laitetaan kaikki kuntoon, kaikki kohdalleen, niin saatpa nähdä, kyllä se maailmakin vielä järjestyy.

Olen siis samaa mieltä kuin tämä italialainen laulaja Tommaso Paradiso.

Non avere paura.
Älä pelkää.


Ulkona saa vielä käydä. Halleluja!


Kotikonstit karanteeniin. Vanhasta eroon ja mieli korkealle. Suolavesikorjaukset sairauksia vastaan pulputtavat kiivaasti kodin etelänurkassa. Ei siis mitään syytä huoleen.

torstai 19. maaliskuuta 2020

Taivaallinen työntö muutokseen

Kun maailma panikoi koronavirusta, kun työpaikat pantiin kiinni, kun lapset lähetettiin kotiin ja vanhukset eristettiin muista, alkoi ihmiskunnan historiassa uusi aikakausi. 

Kun sain tiedon, että oma työpaikkani laittaa kaikki laput luukulle, että kaikki kurssit, riennot, harrasteet ja kohteet, joihin olin suunnitellut meneväni, peruttiin, tapahtui jännä juttu. Piristyin silminnähden. Havahduin siihen, että olen tulevan kuukauden ajan, ja kenties kauemminkin, täysin oman itseni herratar. Voin päättää jokaikisestä minuutista, jokaikisestä menosta eli nyt siis menemättömyydestä. Voin olla. Voin myös tehdä, mutta vain jos itse haluan. Nyt ei kukaan odota minulta mitään. Voin eristää itseni maailmasta, nyt siihen on vihdoin lupa, suorastaan kehotus.

Se on helppoa, kun ei tarvitse ajatella ketään muuta perheenjäsentä. Ei tarvitse miettiä koulua tai päiväkotia, ei tarvitse miettiä etätyömahdollisuuksia. Ei tarvitse sietää ketään kotona 24/7, ei tarvitse hengitellä samaa ilmaa, joka voi viikkojen kuluessa käydä raskaaksi. Minun askeleeni tulikin kevyeksi. Aloinkin nähdä to do -listojeni mahdollisuudet. Nyt tekisin KAIKEN mitä olin jo pitkään vain kirjannut ylös, pyöritellyt pitkin pään sisusta, aina takaisin tekemättömyyden alkuun päätyen.

Kaivaisin esille perkaamista kaipaavat paperit, kesken jääneet käsityöprojektit. Viimeistelisin kirjalliset projektini, lukisin kaikki kesken olevat kirjat. Kävisikö peräti niin, että kuuntelisin kaikki levyni aakkosjärjestyksessä läpi... katsoisin vanhat videokasetit... tekisin itselleni kaikkien aikojen "kuolinpesäsiivouksen". Joo, voisin tehdä.

Kuulin kaveriltani papasta, joka minun laillani näki tilanteessa pelkkää hyvää. Hänkin piristyi, kun ei tarvinnut mennä kuntoutukseen, vaan saikin jäädä kotiin. Luulisi eläkeläismiehellä olevan aikaa muutenkin, mutta hän ilahtui myös, kun kotipiha olikin yhtäkkiä täynnä elämää, kun lasten ja lastenlasten oli pakko jäädä kotiin. Eristys toikin sosiaalisuuden takaisin elämään. Niinkin voi käydä, kun olemme kaikki yhdessä saman katon alla. Ennustankin syntyvyyden "räjähdysmäistä" kasvua, kun tutustumme toisiimme uudestaan ajan kanssa. No, onneksi me voimme siinäkin asiassa itse valita, kuinka käy, kasvatammeko väkilukua kuolleiden verran lisää vai emme.

Tiedostan kyllä, että pandemia on vakava asia, että nyt on tosi kyseessä ja ihmisiä oikeasti kuolee koko ajan. Että monen ihmisen elanto on suuri kysymysmerkki, eikä tässä varsinaisesti ole naurun paikka. En näe silti mitään syytä antautua pelolle, paniikille tai hamstrausviettien valtaan. En osta hätävaraa, en vielä ainuttakaan säilykepurkkia. Itse asiassa alan pian paastoamaan, syön kaapit ensin entistäkin tyhjemmiksi ja sitten vetelen vain mehulla ja vedellä, elämän eliksiireillä. Luotan siihen, että elämä kantaa, että ruokahuolto pelaa, ja talous elpyy, kun on sen aika. Jonkun on luotettava. 

Se, että en antaudu kollektiiviseen kauhisteluun, ei altista yhtään enempää ihmisiä tälle taudille. Itse asiassa, se saattaa pelastaa henkiä. Sillä muistattehan, että pelko, paniikki, negatiivisuus ja kaikki niistä seuraavat taudit värähtelevät matalalla. Toivo, optimismi, kiitollisuus ja rakkaus värähtelevät korkealla. Niistä ei synny epäreiluja epidemioita, niistä syntyy vain parantava pandemia.

Tarvitsee siis nousta tilanteen yläpuolelle. Täytyy nostaa värähtelyjä maailmanlaajuisesti. Sillä tämä on tilattu kriisi, ihan samalla lailla kuin Australian metsäpalot ja muut luonnonkatastrofit. Olemme tilanneet kaikki kriisit pitkän ajan saatossa, vuosisatojen ja -tuhansien aikana, omalla itsekkyydellämme, ihmiskuntana, ja nyt on aika sekoittaa pakkaa kunnolla.

Tulossa on uusi upea maailma. Sitä ennen täytyy vaan siivota vähän entisiä sotkuja.

Oma rättini odottaa tuossa jo. Palaan putsaushommiin.


Ulkoilu. Mikä ihana syy haukata hetki happea, jos oman karanteenikodin seinät kaatuu päälle. Suomessa ei edes tarvitse kauas kotoa mennä, tai paljoa muita ihmisiä ihmetellä. Nyt en todellakaan haluaisi asua miljoonakaupungissa, tai vailla Suomen sosiaaliturvaa. Täällä ei tarvitse pelätä sitä, että globaalista kriisistä tulee henkilökohtainen konkurssi.

Kun löytyy sopiva siivousfiilis, vaikka sitten helminauhat kaulassa, mikään ei voi estää putipuhtaan kodin utopian saavuttamista. Paitsi imurin hajoaminen...
Vielä ei siis syödä lattioilta!

tiistai 17. maaliskuuta 2020

Kauriin tunneli

Astrologi Marja-Liisa Niemi-Mattila kuvaili kuluvaa vuotta 2020 viime kesänä "Kauriin tunneliksi". Vielä täytyisi jaksaa yksi vuosi tiukkaa vääntöä, ennen kollektiivisesti valoisampien aikojen tuloa. Nyt näemmekin parhaillaan konkreettisesti, mistä tunnelista ihmiskunta on itsensä löytänyt. Maailmaa on kieltämättä kauan vaivannut putkinäkö, jossa mennään rahan ehdoilla, ei ihmisten.

Kauris maan merkkinä edustaa sääntöjen noudattamista, ja vakavaa puurtamista. Nyt olemmekin joutuneet ottamaan tiukat säännöt ja rajoitteet vastaan ylimmän johdon taholta, eikä kukaan voi alkaa sooloilla, siitä pitää Kauriin planeettahallitsija Saturnus huolen. Mutta valoa on näkyvissä astrologisesti, sillä joulukuussa, 21.12.2020, siirrytään vihdoin siihen jo kauan luvattuun Vesimiehen aikaan. Silloin Jupiter siirtyy vuoden ajaksi ilmamerkki Vesimieheen, suurten visioiden ja yllättävien ratkaisujen välittäjään. Lisäksi Jupiter tekee samalla yhtymän Saturnukseen, tarkalleen nollassa asteessa Vesimiestä, mikä on taas yksi taivaallinen tälli, harvinainen herätys. Silloin me kaikki ikään kuin nousemme ilmaan, saamme työntöapua taivaalta. Ennen kaikkea tulemme ulos Kauriin ahtaasta tunnelista. Nolla astetta Vesimiestä symboloi kokonaan uutta ajattelun aikakautta.

Ennen kuin perhosesta tulee kevyesti maailman tuulissa leijaileva kaunissiipinen olento, se kehittyy ensin rumassa rapsakan ruskeassa umpikotelossa. Ennen kuin lapsi syntyy maailmaan, se täytyy tuskallisesti puskea kapeaakin kapeamman synnytyskanavan, eli tunnelin, kautta päivänvaloon. Samanlainen voimainponnistus on nyt kokemamme Kauriin tunneli. Se voi tuntua pimeältä, ahtaalta ja rajoittavalta, omat voimavarat (ja kaikki muutkin varat) ovat koetuksella, mutta kun tietää, että edessä on paremmat, huomattavasti kirkkaammat ajat, tämänkin jaksaa. Maailman pisinkin tunneli päättyy lopulta päivänvaloon. 

Entä jos ei tietäisi? Jos ei tietäisi mitään päätä puristavasta Kauriin tunnelista, ei tietäisi, että on parhaillaan kotelossa, josta ei näe ulos? Silloin tuntisi epätoivoa, ei näkisi mitään valon kajastusta elämässään. Silloin eläisi pelon vallassa.

Suurin osa ihmiskunnasta elää jatkuvassa pelossa. Nuo pelot voivat olla pieniä, kuten pelkoa rahojen riittämisestä, tai että myöhästyy tärkeästä tapaamisesta tai ei saakaan hakemaansa työpaikkaa. Sitten on isoa pelkoa, joka välillä lamauttaa jokaisen. On kuolemanpelkoa, on jätetyksi tulemisen pelkoa, on tulevaisuuden pelkoa ja sairauden pelkoa. Nyt varsinkin tuota jälkimmäistä. 

Vasta muutama kuukausi sitten luin Diana Cooperin 2032-kirjan, jossa sanottiin, että maapalloa kohtaa 2020-luvulla jokin kollektiivinen tragedia, kriisi tai trauma, joka saa meidät toimimaan yhdessä. Tuo globaali tapahtumaketju tulee rajoittamaan ihmisten vapaata liikkuvuutta ja matkustamista, ja se vaikuttaa koko maailman talouteen. Joudumme kiristämään vyötä, joudumme palaamaan omavaraisuuteen, pienempiin ympyröihin, yksinkertaisempaan elämään. Matkailu suoraan sanoen tyrehtyy, emme pääse enää päivässä maapallon toiselle puolelle. Tulee suuri pysähdys, romahdus, joka koskettaa jokaista.

Ei tarvitse olla suurikaan meedio, kun tajuaa tämän toteutuneen. Ihmiset ovat sairauden takia karanteenissa, peruvat matkojaan, eivät pysty liikkumaan enää vapaasti maasta tai maakunnasta toiseen. Samalla lentoyhtiöt ovat aloittaneet yt-neuvottelut, osa menee väistämättä konkurssiin. Matkailuala kokee suurimman kriisinsä. On alkanut globaali liikkumisen supistuminen, joka näkyy maailmankaupassa. Kun tavaraa ei enää saa maailmalta, sitä täytyy tuottaa lähempänä. Ja kun rahaa on pitkällä tähtäimellä käytettävissä vähemmän, täytyy miettiä tarkemmin mihin sen sijoittaa.

Cooperin kirja kertoo myös, että tämä on vaihe, joka ihmiskunnan täytyy käydä läpi, jotta löytyisi taas "joku roti" tähän maailmanmenoon, jossa ajatellaan vain omaa napaa, minun hyvinvointiani, minun talouttani, minun varallisuuttani. Se ei enää riitä. Ja siksi tarvitaan kaikkia jollain lailla koskettava kriisi, olkoon se sitten pandemia, joka viruksen kautta muuttaa maailmaa ja sen taloudellisia rakenteita.

Minun korviini tämä kuulostaa aivan siltä Kauriin tunnelilta, kovilta ajoilta ennen kirkasta tunnelin suuta. Astrologit tiesivät etukäteen, että vuosi 2020 on kuin pommi, valmiina räjähtämään kaikkien kasvoille. Ennusmerkit kertoivat, että kohta tärähtää, tosin kukaan ei ollut varma miten. Nyt on todellakin tärähtänyt, sillä aika tärähtäneessä maailmassa nykyään elämme. Muutos on nyt alkanut, pommin sytytyslanka palanut loppuun. Nähtäväksi jää kestääkö kollektiivinen Kauriin tunneli tosiaan vain vuoden, vai eletäänkö sen pimeydessä vielä pidempikin aika.

Tiedämme kuitenkin selviytyvämme tästäkin kriisistä. Sillä ihmiskunnan historia aaltoilee kriisistä toiseen, ja on täynnä kertomuksia totaalisista tuhoista ja tuhon jälkeisestä elpymisestä. Oikeastaan voi sanoa, että kosminen järki otti ohjat, kun ihmisen oma järki ei enää riittänyt. Kun ihminen itse ei osaa, halua tai viitsi ratkaista globaaleja ongelmiaan, tulee ulkoinen interventio ja tekee sen meidän puolesta. Tällä kertaa sen nimi on koronavirus. Astrologisesti ajastettu muutos.

Mutta Vesimies on tulossa puhaltamaan ihmiskunnan herkkiin haavoihin ja valuttamaan kirkkaampaa tietoa tajuntaan. Vesimiehen aika on valaistumisen aikaa, välittämisen aikaa, avunannon aikaa, kollektiivisen tiedostamisen aikaa.

Nyt on hyvä hetki olla Vesimies.


Kuva: Scott Eckersley, Unsplash


tiistai 25. helmikuuta 2020

Sairaustähti aktivoituu Etelässä

Rotan vuotta on eletty tasan kuukausi, ja olen jo helisemässä sairaustähti kakkosen kanssa. Ei lupaa hyvää loppuvuodelle...

Tänä vuonna pelätty ja inha 2-tähti, sairaustähdeksi yleensä nimitetty fengshuin lentävä energia, löytyy etelän ilmansuuntasektorilta. Tämä on ikävä yhdistelmä, sillä etelässä majaileva tulienergia ruokkii 2-maatähteä. Se on kuin antaisi virukselle vapaat kädet, tuolla on vielä tervettä porukkaa, leviä ja täytä koko maa. Ja niinhän se tekee.

Minulla itselläni tilanne on vielä astetta vakavampi, sillä etelän sektorilta löytyy asunnon ulko-ovi ja ahkerasti käytetty eteinen. Joka kerta kun astun ovesta sisään tai ulos, sairaustähti herää kuin koira, joka odottaa omistajaansa. Se alkaa heiluttaa häntää, sitten jo ryntää vastaan.

Poistin eteisestä kaikki punaiset takit ja tekstiilit. Lakkasin käyttämästä etelän alueella olevaa työpistettä. Latasin alueelle kaksi suolavesikorjausta sekä pullokurpitsan 2-tähden energioita taltuttamaan. Tarvitseeko edes sanoa, että suolavesikipot tulvivat yli äyräidensä, sairausenergiaan ärhäkästi reagoiden?

Olen ollut pitkään harvinaisen terve. Nyt olen ihmetellyt, kun minusta tuli yhtäkkiä lonkkavaivainen vanhus, joka ei jaksa portaita nousta, kun lonkkiin sattuu. Niin, lonkat liittyvät 2-tähden mandaattiin, kuten myös koko naisen lantio, suolisto ja ruoansulatus. Seuraava vaivani liittyikin ruoansulatukseen. Minua alkoi nimittäin närästää, korventaa koko ruokatorven täydeltä. Edellisestä kerrasta saattaa hyvinkin olla se 9 vuotta, jolloin sairaustähti viimeksi asusteli asunnossani näillä main...

Nyt ymmärrän taas paremmin kuin hyvin, miksi fengshuissa kiinnitetään niin paljon huomiota niihin ikäviin asioihin, ja puhutaan sairaustähti kakkosesta ja katastrofitähti viitosesta, ja mihin ne juuri tänä vuonna asettuvat. Juuri siksi, että kun ne aktivoituvat, kenelläkään ei ole enää kivaa. Siinä vaiheessa on aivan sama, onko kotona "hyvät fengshuit" tai sopivanväriset sohvatyynyt ojossa, oikealla sektorilla.

Olen tehnyt sairaustähteä vastaan sen minkä voin, ja silti se on paha vastustaja. Ulko-ovea en voi siirtää, enkä ruveta kulkemaan tikkaita pitkin parvekkeen ovesta. Asian kanssa on vain elettävä. 

Metalli on se kikkakolmonen, jota melkein kaikkiin fengshui-vitsauksiin suositellaan. Mietin tässä, että vuoraisinko sisäänkäyntini vaikka foliolla, olisiko siinä tarpeeksi vastusta sairaustähdelle?

Olen aina sanonut, että vasta elävä elämä todistaa kodissa olevan energian ja miten se käyttäytyy. Olen toki kiitollinen, että vuoden lentävät tähdet näyttäytyvät minulle näin kirkkaasti. Mieluummin kyllä katselisin tähtiä siellä taivaalla, en kotonani verta nenästäni kaivamassa. Sillä se tästä nyt vielä puuttuisi...

Vuoden pahimmat taistelupukarit löytyvät idästä ja etelästä, nimittäin katastrofitähti 5 ja sairaustähti 2. Kolmas kova vastustaja on nyt pohjoisen puutähti 3, joka herättää aggressiot pohjoisen vettä hörpättyään. Kun nämä kolme kovaa tähteä tänä vuonna taltuttaa, onkin sitten jo rauha maassa. Se ei vaan aina ole niin helppoa kuin luulisi!

Ja keskustan leikkaava metallitähti 7, se vasta tapaus on...







perjantai 14. helmikuuta 2020

Murusia

Syksyllä 2018 opin uuden termin. Opin mitä tarkoittaa ghostaus, tai suomalaisittain aaveilu. Se tarkoittaa sitä, että joku häviää langoilta, tekee katoamistempun. Joku sinulle todella tärkeä.

Puolitoista vuotta myöhemmin olen vihdoin sisäistänyt mitä tarkoittaa breadcrumbing, murujen heittäminen. Se tarkoittaa sitä, että joku antaa sinulle juuri sen verran huomiota, että pysyt kiinnostuneena, mutta samalla juuri niin vähän, ettei hän itse joudu tekemään mitään muutoksia elämässään. 

Mies murentaa sinulle leivästään pieniä siivuja, tai oikeastaan pienenpieniä murusia, heittää ne maahan sinun nokittaviksesi. Kas tässä, muruseni. Kiitollisena, nälkiintyneenä, ne noukit nokkaasi. Oi, se välittää, se syöttää minua täällä kylmässä maailmassa. Sydämesi lämpenee. Elät pienestä murusesta toiseen. Et oikein koskaan saa kylliksesi, mutta pysyt sentään jotenkin hengissä. Sinua ruokitaan rakkaudella, tai oikeammin nopealla vilauksella siitä. Saat sydämenkuvia, mutta ne ovat pelkkiä kuvia.

Minua on vuoronperään palvottu, sitten minusta on taas luovuttu. Minut on tiputettu lujaa alas kuvitelmistani, sitten taas nostettu ylös. Sillä vaikka kuinka toinen osapuoli on onnettomasti naimisissa, ei silti ilmeisesti niin onnettomasti, että siitä poiskaan lähtisi. Vaimohan saattaisi uudemman kerran hermostua ja oikeasti toteuttaa uhkauksensa riistää lasten hengen. Vaimohan saattaisi jatkaa vuosikausia jatkunutta henkistä väkivaltaansa ja taas uhata päästää itsensä päiviltä, jos ero tulee. 

Mitä tekee mies siinä tilanteessa? Mies jatkaa. Jatkaa avioliittoaan, jatkaa sen ulkopuolista ghostaamista ja murustelua. Jatkaa tuon kaukaisen unelmien naisen idealisoimista, yhteisestä tulevaisuudesta haaveilua ja karun todellisuutensa pakenemista. Jatkaa vankisellissään istumista, hirttosilmukkansa kaulaan asettelemista. Ja tekee sen, lasten vuoksi. "Ei tehdä tästä elämää suurempaa. Ei kukaan vielä ole kuollut." Mutta minä olen, sisältä.

Minä, Unelmien Nainen, näen hänet ensin kaksi kertaa vuodessa. Seuraavana vuonna näen hänet taas kaksi kertaa vuodessa. En tiedä minkäkokoisia rakkaudenmurusia sitä pitäisi saada, että sillä selviäisi hengissä. Voisi jopa sanoa, että nyt olen lopulta nääntynyt nälkään. Nyt olen rakkaudenjanooni tukehtumassa, sillä viimeinen muru meni väärään kurkkuun.

Nyt on kokonaan uusi vuosikymmen, on kokonaan uusi vuosi, on tilaisuus aloittaa taas alusta. Mutta mikään muu ei ole muuttunut. Ei ghostaus, ei murustaminen. Ehkä vaimon uhkaukset ja kiristäminenkin ovat pysyneet samoina. En tiedä, minulle ei kerrota. Kaksoisliekkini, tiukassa istuva laastarini, alias Lentäjämies, on taas kadonnut, ghostannut itsensä ulos elämästäni. Vaikka rakastan, aina vaan rakastan, kuin omaa sieluani.

Kun herään syntymäpäiväni aamuna, aamuyöstä, päässäni alkaa soida Reino Nordinin biisi, Puhu vaan. Reino on tähänkin asti osannut sanoittaa meidän kahden tarinaa. Hän on suojellut meidän rakkauttamme, ymmärtänyt miltä se tuntuu. Taas Reino tietää:


Meiän pitäs puhuu,
Mut sä et enää kuuntele.
Niin tyhjältä tuntuu,
Mut suuret sanat ei sun suutas halkaise.
Ja mitä sä teet, joka päivä sä meet.
Kyl mä nään sen,
Et sä et enää tee mitään sen eteen,
Et meil olis huominen.
Haluut sä tosissas vai sanoks sä vaan ne sanat, jotka luulet mun haluavan sun sanovan.
Luulet sä tosiaan taas kerran mun uuden mahdollisuuden antavan.
Mä en kuule sun lauseitas enää en,
Tuu huutelee sun perään en,
Vuokses öisin herää en,
Mä en haluu sun sanojas enää.
Puhu vaan, puhu vaan, puhu vaan
Sä pelaat aikaa.
Sul ei oo rohkeutta sitä sanomaan,
Et aiot vaihtaa maisemaa.
Ja jos sä rakastat mua ni ne on teot jotka painaa.
Ehkä se on vaan niin,
Et me ei kuuluta toisillemme.
Ja vaan kyyneliin
Päättyy tää lempemme.
Sun sanat on enne
Sun sanat on enne
Mä en haluu sun sanojas
Mä en haluu sun sanojas


Älä enää koskaan sano...

Mä lupaan olla sun ja panostaa tähän täysillä.

...ellet todella tarkoita sitä. 
...ellet todella toteuta sitä.

Sillä lupaukset seuraavat meitä elämästä toiseen.

Muruset tarjoaa pixabay.com



sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Ajatukset pysäyttävä joulu


Tulin joulun alla miettineeksi, että millaistakohan joulua Kiinan mailla vietetään. Minun ehkä pitäisi tietää. Tunnustan silti heti alkuunsa, että en ole käynyt Kiinassa päinkään. Joulun hyörinä muistuttaa toistaan ympäri maailman, joulupukkeineen ja lahjoineen. Näin me länsimaalaiset ainakin ajattelemme. Ja me suomalaiset tietysti ajattelemme, että meillä on se ainoa oikea joulu.

Tunnustan siis senkin, että olen jääräpäisesti kieltäytynyt viettämästä joulua missään muualla kuin isieni mailla pohjoisessa Suomessa. En tiedä mikä käsijarru minussa on päällä, mutta mikään mahti maailmassa ei saa minua jäämään Suomessa jouluna etelään, tai lähtemään kauas pois, eksoottisemmille joulukattauksille. Liekö lähtisin Kiinaankaan, jos sellainen matka juuri jouluksi osuisi. Sillä minä en kaipaa jouluun tippaakaan uudistuksia, en uusia makuja, en uusia lauluja, korkeintaan hieman uusia koristeita, kun vanhat alkavat jo olla kaikkensa antaneet. Niissä kiteytyy nostalgia, lapsuuden hatarat askartelut. Pala vanhaa minua kaivetaan aina jouluna esiin.

Jouluna on lupa muistaa sitä millaista oli ennen. Usein se aiheuttaa haikeutta. Jouluna tulevaisuus myös tuntuu olevan hyvin kaukana. Valon juhla osuu vuoden pimeimpään hetkeen, jolloin näköalamme on rajattu. Näemme vain kulloisenkin hetken, tämän pienen pätkän tässä, aivan kuin ravihevonen, jonka silmille on viritetty näköesteet sivuille. Niin on tarkoitettu, jotta pysähtyisimme, emmekä tähyilisi jo malttamattomana tulevaan. Sitähän teemme koko vuoden, ja se on hengästyttävää puuhaa.

Minulle joulun tekee lumi ja pakkanen, mitä enemmän molempia, sen parempi. Joulun tekee läpitunkeva pimeys maaseudulla, jonne katuvalot eivät yllä. Pienikin kynttilänlyhty näyttää tietä, polkua tallatussa lumihangessa. Järvi on paksussa jäässä, linnut värjöttelevät laudalla siemeniään syöden ja radiosta tulee jotain hyvin perinteistä, hyvin nostalgista.

Maailmassa, joka muuttuu niin huimaa vauhtia, että vauhtisokeus on joka päivä läsnä, kaipaan joululta hyvin vähän toimintaa. En kaipaa vilkkuvaloja, mainoskylttejä tai viimeisimpiä villityksiä. Kaipaan aitoutta, lupaa levätä.

Koska olen viettänyt kaikki elämäni joulut samoissa maisemissa, vähäväkisessä ja verkkaasti puhuvassa Kainuussa, pystyn tuntemaan ajattomuuden, sukupolvien ketjun, joka kauttani jatkuu. Pystyn katsomaan kirkasta tähtitaivasta, keho saunasta höyryten, varpaat lumessa käpristellen, ja tuntemaan, että tässä se on. Kaikki on lopulta hyvin yksinkertaista, siitä luonnon ja joulun rauha muistuttaa. Me itse teemme kaikesta niin monimutkaista ja vaikeaa.

Jouluna kaiken turhan onkin tarkoitus kadota pois, jotta näemme ikuisuuden, kirkkaan tähden taivaalla. Silloin jäljelle jää vain joulun taika. Sitä taikaa ei voi kukaan ostaa. Sen äärelle voi vain kukin rauhoittua.

Sisäisen rauhan joulua,
toivottaa Virpi

 
Matkalla pohjoiseen


 
Pakkaset ei pauku, mutta on sentään lunta.
 
Vuoden pimeinkin päivä vilautti jo valoa.


keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Hyvän ja pahan taistelu

Myönnän, että olen kulkenut laput silmillä. En ole halunnut myöntää maailmassa piilevää, joskus aivan valtoimenaan rehottavaa pahaa. En kestä katsoa väkivaltaelokuvia, ja kauhuelokuvat jäivät hiuksianostattavan Poltergeistin jälkeen väliin. Jo pelkässä Tappajahaissa oli ihan liikaa verta ja jännitystä, tosielämän tapauksista puhumattakaan.

Olen viime aikoina joutunut myöntämään, että pahaa silti on olemassa. Että se elää keskuudessamme hyvän vastavoimana. Kun on yangia, valoa ja voimaa, on myös yiniä, pimeyttä ja pelkoa. Kun on syntymää, on myös kuolemaa. Kun on onnea, on myös surua. Ja kun on ihmisten välistä rakkautta ja hellyyttä, niin on myös ihmisten välistä kurjuutta ja pahantahtoisuutta.

Jos kieltää pahuuden olemassaolon, joutuu tosissaan miettimään, mistä kaikki elokuvat saavat mustavalkoisen näkökantansa. Jos Tähtien Sodassa, Taru Sormusten Herrassa ja kaikissa muissakin suurissa eepoksissa taistellaan hyvien puolella pahoja vastaan, niin mihin se kaikki perustuu? Mistä se kaikki on lähtöisin? Aina on olemassa esikuva, tarinan ja jutun juuri. Moni kertomus on suoraan elävästä elämästä, kamppailusta valon ja pimeyden välimaastossa. Tiedämme sen itsestämmekin. Välillä olkapäällä kuiskii enkeli, välillä piru poikineen.

Koska olemme menossa vääjäämättä kirkkaampia ja korkeamman energian aikoja kohti, nousee pahuuskin voimakkaammin esiin. Ennen kuin saadaan taikasormus sulatettua ja avaruuden örkit kuriin, on käytävä se kovin taistelu, taistelu elämästä ja kuolemasta. Siinä taistelussa on tosi kyseessä, ja kova kovaa vastaan. Ilman haavoja ei selviä kukaan, korkeintaan pelkurit, jotka pakenevat ja painavat päänsä pumpuliin.

Olen ottanut pääni pumpulista, avannut silmät unesta auki. Todennut, että jaahas, taistelu on ympärilläni käynnissä. On lienee valittava puolensa, kirkastettava miekkansa, ja astuttava mukaan, taistelutantereelle pahuutta vastaan. Sen voi tehdä silti lempeästi, ilman veren vuodatusta. Oman taistelunsa voi käydä myös toisia kunnioittaen.

Näkymättömien luonnonvoimien oppi-isä Esko Jalkanen on sanonut, että muinaisella Atlantiksella, josta kaikki olemme alunperin kotoisin, vaikka mitään muistijälkeä siitä ei kenelläkään ole, paha voitti hyvän. Taikasinetin voimista huumaantuneet maagikot, esi-isien poppamiehet, kääntyivät mustien voimien puolelle. Atlantiksella käytiin siis ensimmäinen hyvän ja pahan välinen taistelu, ja se hävittiin. Mustat maagikot ottivat vallan, ja lopulta koko Atlantis tuhoutui, vajosi mereen kokonaan kadoten. Sitä ennen vallitsi varsinainen Kulta-aika, jota nyt povataan jälleentulevaksi. Silloin ihminen eli harmoniassa ja huikeassa teknologisessa kehityksessä, jollaiseen emme vieläkään ole yltäneet takaisin. Se kaikki katosi, kun pahat voimat pääsivät valloilleen. Alkoi ihmiskunnan oppitaival takaisin valoon, takaisin kehitykseen kaikkien hyväksi.

Tuo kaikki kuulostaa sadulta. Atlantis, mustat maagikot, sinettisormus, jossa on voima ja valta, joko hyvän tai pahan käyttöön. Mutta jos se kaikki olisi tarua, niin miksi olisimme toistaneet samaa tarinaa vuosituhansia, aina vain eri muotoon paketoituna? Kun mennään tarpeeksi kauas, kun kaivetaan tarinoiden, satujen ja kertomusten taustoja tarpeeksi syvältä esiin, päästäänkin totuuteen käsiksi. Siihen, mitä oikeasti tapahtui. Silloin kauan, kauan sitten, aikojen alussa. Silloin, kun ihminen osasi vielä elää sovussa toistensa kanssa. Ennen kuin paha otti palkkansa, ja loi koston kierteen. 

Siitä me edelleen tarinoimme, katsomme elokuvia, kirjoitamme kirjoja. Pahuudesta, väkivallasta, kivusta ja toisten satuttamisesta, vallanhimosta, kostamisesta. Siitä, kun joku ensimmäisen kerran sokaistui omasta vallastaan, ja halusi sitä lisää, muiden kustannuksella. Nosti itsensä yli muiden ja alkoi alistaa, halusi maallista mammonaa toisilta sitä riistäen, tietenkin. Siihen tyssäsi ihmiskunnan kehitys, itsekkyyteen, toisten väheksymiseen. Katso mihin se meidät kaikki lopulta toi. Tähän nykyiseen maalliseen meininkiin, jonka pimeä puoli ei päivänvaloa kestä. Siihen kuinka rahallinen voitto polkee aina ihmisoikeudet. Siihen kuinka sota muka toisi rauhan.

Nyt siis puhutaan jälleen ihmisille koittavasta uudesta Kulta-ajasta. Eikä se ole enää edes kaukana, sillä vuonna 2032 meidän pitäisi jo elää sen kukkeinta aikaa. Atlantiksen kaukainen taru on kaivettu jostain meren pohjasta esiin, tuotu sukeltaen päivänvaloon tarkasteltavaksi, ja ruvettu miettimään, että hetkinen, olikos siinä sittenkin perää. Voisiko ihmiskunta uudelleen elää harmoniassa keskenään, sydämen ohjauksella, eikä pelkästään egon mahtavaa miekkaa heilutellen?

Kyllä, keskuudessamme on pahoja ihmisiä, joiden omatunto ei paljoa kolkuttele. Meidän keskellämme on tappajia, terroristeja, diktaattoreita, jotka ovat kosmisen pahan pelinappuloita. Olemme valinneet jopa vallan korkeimmalle huipulle ihmisiä, joilla on pedon kasvot. Olemme olleet sokeita, sokeita ihmisen omalle pahuudelle ja vallanhimolle.

Onneksi NYT meillä on vihdoin mahdollisuus voittaa tuo paha. Se, että hävisimme taistelun Atlantiksella mustia maagikoita vastaan, ei tarkoita sitä, että me nyt häviäisimme taas. Ei, sillä nyt on meidän vuoromme voittaa, Kulta-ajan kynnyksellä, kun kaikki kirkastuu taas ja inhimillinen, oikeudenmukainen puolemme vaatii päästä esiin.

Nyt ihmisessä asuva hyvyys ja valo syttyy säihkymään, ja alkaa toden teolla muuttaa maailmaa. Älä edes yritä puolustella, että ei yksi ihminen mitään voi muuttaa, että tässä olen avuttomana, poloisena, koska ne muut päättävät.  

Eivät päätä enää. Tulossa on valtaisa kansannousu, jokaisen ihmisen sisältä kumpuava rauhan ja rakkauden tahto. Tämä todellakin voi olla kuin John Lennonin ja Yoko Onon rakkauden manifesti sängystä käsin. Siinä ei tarvita miekkoja, eikä välttämättä edes mahtavia sanoja. Tarvitaan uudenlainen ajatus, josta kaikki lähtee liikkeelle.

Ajatukset muokkaavat todellisuutta, tunne ja toiminta tulevat perässä. Ja kun tunnemme suurta yhteenkuuluvuutta, kun taistelemme kaikki oikeudenmukaisuuden puolella, myös välinpitämättömyyttä vastaan, olemme kaikki lopulta voittajia.

Sinulla ei tarvitse olla taikavoimia tähän suureen taisteluun. Ei haittaa, jos oma miekkasi on entisistä taisteluista säröillä. Riittää kun otat oman mielesi ja sydämesi aseeksi, kukkaan puhkeavaksi voimaksi. Meissä synnynnäisesti asuva rauha ja rakkaus kun lähtee kulovalkean lailla kiertoon, ei mikään paha voi meitä enää voittaa.

Olemmehan hyvien puolella. Matkalla valoon ja koko ajan korkeampiin värähtelyihin. Sydän tykyttää jo, se lähettää rummun lailla kutsua ihmisestä toiseen. Tämä Kulta-aika tulee muuttamaan historian kirjoja. Tästä lähtien hyvän ja pahan taistelu muuttaa muotoaan. Käykö lopulta niin, että laitamme sinetin koko taistelulle, suljemme sen kirjoihin ja kansiin, ja keksimmekin jotain ihan uutta?

Se kaikki lähtee vain ajatuksesta. Annan omani lähteä kiertämään. Tulkoon se voittajana takaisin.



PS: Jos haluat lukea lisää Esko Jalkasen yliaistillisista tutkimuksista, tutustu esimerkiksi kirjaan Onko tuttavallasi musta viitta? Joillakin ihmisillä nimittäin on, ja heidät pitää kuntouttaa takaisin positiivisen puolelle. Tätä arvokasta työtä tehdään kuntoutusryhmissä eri puolilla Suomea.

Lisätietoja: Esko Jalkanen Luonnonvoimat Yhdistys, www.eskojalkanen.net

Pimeyden poistajat, vuosikymmenen viimeinen täysikuu, joka valaisee meille suuntaa tulevaisuuteen, sekä jouluun viritellyt iloa tuovat valot. 

Pimeys, ei se enää kauaa kestä.



sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Tasa-arvoista energiaa

Ajattelin oppia parisuhteen dynamiikasta jotain uutta, tässä välitilassa, jossa minulla ei ole parisuhdetta. Jospa olisin viisaampi seuraavalla kerralla?

Kirjastossa käsiini osui klassikkoteos Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta. Jo pelkkä astrologiaharrastukseni vetää planeettojen puoleen, joten miksi en vihdoin tutustuisi tähän kuuluisaan ihmissuhdeoppaaseen.

En tiedä, onko maailma niin ratkaisevasti muuttunut vuodesta 1995, jolloin kirja julkaistiin, mutta minua alkoi tökkiä tekstin tyyli jo alkusivuilta asti. Mies ja nainen asetettiin vastakkaisiin leireihin, sotaisiin sellaisiin, ja annettiin ymmärtää, että nämä vastapuolet eivät voi koskaan todella syvällisesti ja luontaisesti ymmärtää toisiaan, puhua edes samaa kieltä. Että sen vähäisenkin ymmärryksen eteen pitää tehdä hampaat irvessä töitä. Kirjassa miehet esitetään mielestäni mitään tajuamattomina tunteettomina torveloina, ja naiset tunteidensa vallassa joka suuntaan suutahtelevina päällepäsmäreinä.

Pääsin sivulle 45, ja siihen se lukeminen loppui, sillä sain sapekkaasti tarpeekseni. Samalla tavalla tyssäsi aikoinaan myös Fifty Shades of Greyn lukeminen, kun en yksinkertaisesti kestänyt sitä, kuinka avuton lapanen kirjan nainen oli, kaikkeen alistavaan käytökseen miehen taholta suostuen. 

Tuli äkillinen tarve kertoa oma mielipiteeni asiasta, eriävä kannanotto. Sillä maailma ON muuttunut, ja sukupuoliroolit ovat kehittyneet entisestä. Meidän ei enää tarvitse poteroitua kahteen tiukasti vartioituun leiriin, ja kyräillä toisiamme piikkilankojen välistä, toista osapuolta syytellen. Elämme kohta jo vuotta 2020, ja edelläkuvattu käytös on kertakaikkiaan vanhanaikaista. Se, mikä päti viime vuosituhannella, tai tuhansia vuosia, ei enää kestä päivänvaloa, joka kirkastaa vanhat sukupuoliroolit.

Nykyajan naisessa on aimo annos maskuliinista voimaa, eteenpäin puskevaa ratkaisijaa, joka tekee omat päätöksensä. Hänellä ei ole mitään syytä odotella, että mies hoitaa hommat, tai nalkutella perään, että eikö tullut vielä hoidettua sitä tai tätä töiden jälkeen, tai viikonloppuna. Nainen hoitaa asian itse. Apua ei tarvitse kerjätä tai kiristää. Sitä voi pyytää, jos miehellä sattuu olemaan aikaa. Jos pariskunnan toisella osapuolella ei ole aikaa tai jaksamista auttaa, nainen (tai mies) voi itse ajaa asioita eteenpäin. Kyseessä on tiimi, joka toimii yhdessä. Sukupuolella ei pitäisi olla enää mitään merkitystä siinä, että kuka hoitaa ja mitä. John Grayn kirja on kirjoitettu sellaisena ajankohtana, jolloin olimme vielä jumiutuneet aivan eri rooleihin parisuhteissa.

Nykyajan miesten on aika jättää tytöttely, naisten vähättely, letkautusten heittely. Se on pelkkää oman heikon itsetunnon pönkittämistä, toisen ihmisen kustannuksella irvailemista. Jos nainen on miehen mielestä kerta niin sietämätön, niin itsehän tuon pirttihirmun valitsit. Uuden ajan mies katsoo sen sijaan omaa asennettaan, omaa käytöstään ja tekee niistä oikeanlaiset johtopäätökset. Sanoo mitä tarkoittaa, tuo ongelmansa esille, kertoo, että tältä muuten nyt tuntuu. Jos tarkoitus on elää ja asua yhdessä, myös ongelmat, tunteet ja tilanteet täytyy käsitellä yhdessä. Se, että toinen vetäytyy mykkyyteen, ja toinen osoittaa äänekkäästi mieltään, on tuhoon tuomittu leikki. Siitä jää paha mieli kaikille.

Minun on vaikea nähdä itseäni avuttomana, pelkkien tunteideni varassa ailahtelevana naisena, joka pistää kaiken miehen syyksi. Ei sillä asenteella pääse kuin umpikujaan. 

Pidä itsesi miehenä, niin minulle vähän aikaa sitten sanottiin. Minussa onkin yhtä tärkeässä osassa maskuliininen puoli, joka tekee, toteuttaa, järkeilee, saa aikaan, mutta samalla käyttää intuitiota, luottaa sydämen ääneen, osoittaa myötätuntoa toisille. Toisin sanoen, minun yinini ja yangini, animani ja animukseni, feminiinisyyteni ja maskuliinisuuteni tekevät yhteistyötä, panevat viisaat päänsä yhteen ja ratkovat kaikki ongelmat yhdessä. Ei tarvitse odottaa pelastajaa ulkopuolelta, ei tarvitse kuittailla toisen puutteista ja vioista, vaan voi ajatella, että minä hoidan, ihan itse. Kun on kaksi tasapainoista ihmistä yhdessä, joilla on mies- ja naiskuva balanssissa, on suhteellakin aivan eri onnistumisen edellytykset. Ei rikkinäinen tai vajavainen voi tulla korjatuksi ulkopuolelta. Eikä tasapainoinen ihminen voi laastaroida toista, särkynyttä, kuntoon. Jokainen on vastuussa itsestään, elämästään, valinnoistaan. Myös siitä, onko onnellinen parisuhteessa, vai jääkö onnettomaan suhteeseen pyörimään ympyrää.

Tänään miespuoleni naisessa ja naispuoleni miehessä päätti, että vanhat sukupuoliroolit ovat tunkkaisia, aikansa eläneitä, ikävän maun suuhun jättäviä.

En siis lue asenteellista Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta -kirjaa loppuun. Minussa on Marsin peräänantamaton tahtotila yhtä vahvoilla kuin Venuksen lempeys ja rakastava hyväksyminen. Niiden kanssa voi vuorotella, niitä voi testailla eri tilanteissa ja valita paremmalta tuntuvan roolin.

Tänään Mars sai minut puhumaan suuni puhtaaksi. Harrastan sitä muutenkin, sillä se saa asioita tapahtumaan. Ei nainen voi odottaa, tuon kuuluisan parisuhdeoppaan tavoin, että mies hoitaa hommat kotiin ja kotona. 

Nainen tekee sen ihan itse. Miehen tukemana. Sillä se on uuden ajan rakkautta, uuden ajan parisuhteen malli. Vuosi 2020 on alkua Kulta-ajalle, suurelle valaistumiselle, aivan uudelle sydämen ohjaamalle aikakaudelle, joka tulee muuttamaan maailmaa. Vanhat toimintatavat eivät enää toimi, vanhat asenteet eivät enää asennu kohdilleen. Se, mikä ei ole kestävällä pohjalla, luhistuu, niin meissä itsessämme kuin ympärillämme. Niinpä myöskään vanha, toista väheksyvä ja toisen muuttumista odottava tapa toteuttaa parisuhdetta ei enää toimi.

On aika tehdä se muutos, ihan itsestä käsin. Miehenä, naisena, itsensä kokonaan hyväksyvänä ja arvostavana ihmisenä. Ihmisenä, joka ei odota pelastamista, vaan pelastaa ensin itsensä. 

Miehen ja naisen yhdistyminen ja liittoutuminen yhteen on kaunista. Etenkin kun se tapahtuu ensin oman itsen sisällä.


Niskassani lukee Antti, kaulassani killuu kravatti. Mies ja nainen, samassa paketissa. Se on sitä nykyaikaa.