Samanaikaisuutta

Olet varmasti huomannut outoja yhteensattumia elämässäsi. Niin minäkin. Yhä useammin kun tartun kirjaan, avaan television tai lehden, siellä on juuri minua koskettavaa sisältöä tarjolla. Usein käy niin, että asia, johon olet juuri perehtynyt ensimmäistä kertaa ikinä, toistuukin heti seuraavassa lukemassasi tekstissä. Se tuntuu silloin todella ihmeelliseltä. Mihin minua tällä ollaan ohjaamassa, mitä tämä oikein meinaa? Kysymys kuka näistä naruista vetelee käväisee mielessä.

Tänä kesänä valitsin kirjoja kirjastosta mökkireissulle luettavaksi. Paitsi että matkalaukkuni ja reppuni sisältö oli lopulta melkein pelkkää kirjaa ja painavaa painotuotetta (12 kpl), niin kirja kirjalta minun eteeni ohjattiin oikeita sanoja. Ei helppoja, ei huojentavia, mutta juuri nyt puhuttelevia.

Mitä lukee nainen, jonka elämänkumppani on juuri muuttanut pois yhteisestä kodista? Tutkitaanpa kirjojen nimiä. Annoin sinun mennä. Tämä otsikko ei luvannut hyvää, ollenkaan hyvää, koska se oli liian totta, mutta samalla kirja oli juuri otsikon takia pakko ottaa mukaan. Takakannessa luvattiin, että tässä psykologisessa jännäridraamassa on todella ponteva leuat loksauttava käännekohta, joten jään toivomaan onnellista loppua. Luen sen varmaan kuitenkin viimeiseksi, kaiken varalta. 

Seuraava kirja on nimeltään Varamies. No sellaista ei nyt satu olemaan takataskussa, vaikka luinkin taannoin jutun, jossa kerrottiin, että yllättävän monella on joku siinä näköpiirin hollilla odottelemassa omaa vuoroaan päästä puikkoihin. Parillisia ja parittomia. Tämä ei taidakaan viitata sukkien lajittelun vaikeuteen, vaan siihen ollaanko tässä nyt sitten sinkkuja vai ei, yhdessä vai ei. Yhtä matkaa. Niin, sitä minäkin luulin, että tässä ollaan yhdessä samalla elämänpituisella matkalla, käsi kädessä, suunta kohti auringonlaskunpunertavaa tulevaisuutta.

Sitten otin käteeni ihan satunnaisen vanhan aikakausilehden. Kolme haastattelua, joissa ihmiset olivat eronneet. 20-vuotinen liitto johti eroon, 15-vuotinen liitto johti eroon, asumme saman talon eri päissä ja olemme yhdessä vain lastemme takia. Olihan nämä haastattelut sitten ihan pakko lukea. Viesti oli, jota kyllä vahvasti itse epäilin, että pitkän päättyneen suhteen jälkeen voi olla vielä elämää ja uutta rakkautta. Niin varmaan. Puhuttiin vaikean liiton päätöksestä ja helpotuksesta kun se loppuu. Minulla ei ole vaikeaa liittoa, nyt on vain vaikea tilanne. Miksi silloin pitäisi erota?

Kun radion avaa, sieltä tulee pelkkiä erobiisejä. "Itketään ja nauretaan, kuinka aika nää haavat parantaa". "Ei se vaan voi mennä näin, sanoit mulle ettet päästä irti, mut sä lähdit ja sä päästit silti". Korva kuuntelee ja viesti menee kolkosti perille.

Kun sitten uppouduin kirjojen maailmaan päästäkseni reaaliajasta irti, niin Yhtä matkaa -kirjassa pääteemana oli nainen, joka pitkän avioliiton jälkeen sanoi miehelleen: Luulen, että liittomme on tullut tiensä päähän. Luulen, että haluan jättää sinut. Kirjan päähenkilö joutuu elämään tämän tiedon kanssa, tämän luulon kanssa ja yrittää epätoivoisesti käyttäytyä niin, että vaimo ei jättäisi. Epätietoisuus jatkuu koko kesän ajan sillä vaimo sanoo syksyllä tekevänsä päätöksen. Kirja on minulla vielä kesken, joten toivo elää. Tai ainakin luulen niin.

Katsoin muuten jokin aika sitten Vaimo takaisin -tv-sarjaa. Ja mikäs se teema taas olikaan... Vaimo päättää, että tämä oli nyt tässä ja aviomies tekee kaikki mahdolliset akrobaattiset temput, jotta näin ei olisi. Onnellinen loppu tuntui jotenkin pakotetulta ja päälleliimatulta niin kuin ongelmat olisi muka nyt ratkaistu. Mieheni katsoi tätä komediaa kanssani ensin, mutta muutti sitten kesken sarjan pois. Katsoin yksin loppuun.

Millaisia temppuja minun kenties pitäisi nyt tehdä, jotta saisin suhteeni säilymään, puheyhteyden avautumaan, yhteisen tulevaisuuden kirkastumaan? Kaikki nämä samanaikaiset viestit siitä, että rakkaus loppuu, suhteet loppuvat ja elämä ehkä jotenkin vaivalloisesti nilkuttaa eteenpäin, eivät varsinaisesti tarjoa lohtua. Astrologiset ennusteet tälle kesälle ovat rankkaa luettavaa, kun puolisolle luvataan vaikeaa irtiottoa ja itselle luvataan lähimpien ihmissuhteiden päättymistä ja yksinäisyyttä. 

Ehkä ennusteet kuitenkin auttavat ymmärtämään ajan laatua ja miksi näin tapahtuu juuri nyt. Mutta älä kerro loppuratkaisua vielä, en halua tietää jutun juonta etukäteen. Sillä muistan, että lapsena minulla oli tapana vilkuilla jännärien viimeisiä sivuja salaa, vähän samalla lailla kuin joululahjoja piti etsiä etukäteen ja kurkistella lahjapaperin sisälle, vaikka pettymyksen vaara oli suuri. 

Kerran sitten näin vahingossa dekkarin murhaajan henkilöllisyyden kun kurkistin kirjan loppuun (Roger Ackroydin murha), eikä kirjaa ollut sen jälkeen enää mitään järkeä lukea loppuun. Harvinaisen typerästi tehty, mutta opinpahan siitäkin, että kaikkea ei tarvitse tietää etukäteen.

Sellaista tämä elämäkin taitaa olla. Jos tietäisimme lopputuloksen tai näkisimme tuleviin vaikeuksiin etukäteen, niin kuka tätä kaikkea jaksaisi enää elää läpi? Kuljen nyt siis rakkauden suhteen pilkkopimeässä ja toivon, että kun tuo aamuaurinko alkaa vihdoin sarastaa, näen kuka vieressä seisoo. Tiedän kyllä miten valitsisin, jos saisin itse päättää. Vanha on parempi kuin pusikollinen uusia.

Tässä ne tämän kesän "kevyet viihdekirjat".