Sivut

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Kaksi hajoamista

Tänä vuonna on  tapahtunut kaksi suurta ja yllättävää hajoamista. Ensimmäinen oli keväällä, kun suomalainen suuri lupaus Santa Cruz hajosi. Kesken USA:n kiertueen, yllättäen, loistava tulevaisuus aivan näppien ulottuvilla.

Siis onko tää joku vitsi? Ei oo totta! Olin järkyttynyt suosikkibändini hajoamisesta, mutta yritin uskoa, että vielä ne palaa yhteen ja selvittää sen mikä olikin bändinjäsenten välit sitten sotkenut. Eihän tää tähän voi loppua, kesken kaiken!

Mielenkiintoista on se, miten kaikki tapahtui. Santa Cruzin jäsenillä oli keskenään sopimus, että ketään ei voida erottaa bändistä ja jättää ulkopuolelle. Herrasmiessopimus. Niinpä kun muu ei auttanut, kolme jäsentä päättivät keskenään lähteä bändistä pois ja jättää laulajan selvittelemään omat sotkunsa. Archie Cruz, ilmeisesti *hieman* aineita ja alkoholia käyttäneenä ja *kenties* omaan egoonsa kompastuneena, potkaistiin ulos kiertuebussista. Viimeinen bussi maineeseen ja menestykseen meni just. Ja sä et ole sen kyydissä enää.

Näytti synkältä. Archie oli tietty syvästi järkyttynyt asioiden ottamasta suunnasta, kuten fanitkin. Ehkä kaikki kortit eivät olleet sillä hetkellä pakassa. Jokin oli muuttanut bändin selkeän suunnan ja yhteisen tavoitteen. USA:n kiertue peruttiin, Japanin kiertue peruttiin.

Sitten alkoi instagram-kampanja. Archie matkustaa Italiassa. Archie on raitistunut ja joogaa. Archie etsii uusia bändikavereita. Archie juo detox-mehuja. Archie soittaa kitaraa ja Archiehan vittu nousee tästä vielä. Ja en voinut muuta kuin seurata, nostaa hattua ja antaa peukkua. Älä anna periksi! Sussa on potentiaalia vaikka muille jakaa.

Ja oliko tässä kaikki? Ei tietenkään. Archie potkaistiin ulos myös toisesta kaveriporukan bändistä, The Local Band, syistä joita en ole vielä käsittänyt. Tämä tuntui jo liian lujalta. Mietin, että nyt on astrologiset kuviot puuttuneet kohtaloon. En vaan vielä ole saanut tsekattua Archien kiinalaista horoskooppia, kun tässä on ollut muutakin.

Sillä se sama kävi minulle itsellenikin. Ihan kuin olisin kruisaillut amerikanraudalla kuumaa aavikkotietä pitkin LA:ta kohti, huudattanut stereoita ja laulanut mukana hyvässä seurassa, mieli korkealla. Sitten tiukka mutka, oho, meni vähän yli. Paiskaudun ovesta ulos, pää kolahtaa ja siinä samassa kamat heitetään viereen tienpieleen. Arrivederci! Ja auto kaasuttaa tiehensä.

Hetkinen, mitä just tapahtui? Löydän itseni tienposkesta, kuuma hiekkapöly yskittää, hiki virtaa pitkin selkää. Päätä jomottaa ja taitaa sattua jonnekin muuallekin. Kun pääsen jaloilleni, on vaan otettava matkalaukun kahvasta kiinni ja alettava vetää. Ei sinne mistä olin tulossa, vaan sinne minne olin menossa. Taakka on raskas, mitä kaikkea sitä on tullutkaan pakattua mukaan. Kun voimat loppuvat ja käsivarren lihakset alkavat kramppaamaan, on vaan jätettävä se paino taakse. Olkoon.

Askel toisensa eteen, korvien välissä tiukka soundtrack taustalla. Tie on pitkä, aurinko korventaa ja varjoa tai keidasta ei vaan näy. Periksi ei voi antaa, sillä muuten edessä on kuiva kuolema aavikolle.

Mietin tänään, että elämä onkin kuin Santa Cruzin hajoaminen: helvetisti potentiaalia, nerouden ohikiitäviä hetkiä, paljon kovaa työtä, asenne päällä ja sitten menestys aivan silmien ulottuvilla. Se on... ihan... just... tossa. Ja sitten hetkeä myöhemmin oletkin jäänyt kyydistä, äkillisen välienselvittelyn jälkeen.

Mutta kun aikasi kärvennät ja korvennat, tallustat rakkoja jalkoihin, yrität liftata kyytiä ja herätellä sympatiapisteitä, niin vierelle pysähtyy auto. Tarviitko liftiä? Ja sä nouset kyytiin, kiinnität turvavyön, nojaat päätä selkänojaan ja huokaiset ilmat ulos keuhkoista. Jos hyvin käy, matkan päässä on meren ranta, aurinkovarjo ja kunnon drinkki jos toinenkin. Silloin tiedät jo, että selviydyt.

Jotta pääsee eteenpäin, pitää välillä tehdä pesäeroa entiseen. Ja heiluttaa välillä keskaria niin että näkyy.
Archie, mä niin ymmärrän sua.

Kaikki kuvat Archie Cruzin Instagram-tililtä.

*****
Kolme vuotta sitten:


Kerran vielä pojat.
Paitsi että sitä kertaa ei enää tule.


1 kommentti: