Sivut

lauantai 4. elokuuta 2018

Heittäytymistä täysillä

Otetaanpa taas esimerkki ihailemistani ihmisistä, jotka eivät valinneet sitä tavanomaista tietä. Nyt kurkistetaan Cosmon tarinaan, ihan kohta.

Joillakin ihmisillä tuntuu olevan paletti kasassa jo pienestä pitäen. Heillä on vahva lapsuudenhaave tulevasta ammatista ja elämäntyylistä ja ikään kuin autopilotti päällä oikeaan suuntaan kulkemista kohti. Sisäsyntyinen navigaattori saattaa heittää välillä vähän metsään, mutta sieltäpä noustaan vahvempana ja viisaampana ja jatketaan matkaa.

Toisilla taas tuntuu olevan koko elämä vähän hakusessa - eikä välillä ihan niin vähänkään. Ei tunnu löytyvän sitä ykkösasiaa, elämän johtotähteä, vaan on kuin silppuri tekisi koko ajan tuhojaan sitä mukaa kun mieleen tulee uusi idea mitä tavoitella ja uusi suunta, jota tutkia. Pätkätyöt ovat asia erikseen, nyt on pikemminkin kyse siitä, ettei edes itse tiedä mitä haluaa tai mitkä ovat omat vahvuudet. Ulkopuoliset ympärillä saattavat sen kyllä nähdä, mutta itse kulkee laput silmillä, joskus läpi elämän, kokeillen yhtä, sitten toista. 

Haluankin kertoa yhden elävän esimerkin siitä, kuinka ihmisellä voi olla selvä suunta elämässä, palava halu tehdä sitä "omaa juttua" ja mennä sen tavoittelussa yli mahdottomilta tuntuvien esteiden. Nämä sankaritarinat kun ovat niin inspiroivia ja antavat toivoa meille taviksille, jotka välillä vähän harhailemme ja kuvittelemme, että vain meillä on hankalaa.

Otetaan siis esimerkki jostain muualta kuin Suomen maasta, jotta voisimme katsoa tapausta hieman objektiivisemmin. Hypätään 60 miljoonan asukkaan Italiaan ja zoomataan Piemonten maakuntaan, Ivrean kaupunkiin. Sieltä nimittäin löytyy oman elämänsä supersankari Cosmo, alias Marco Bianchi. 

Syy, miksi ihailen häntä, ei löydy pelkästään musiikista, italialaisen elektronisen musiikin uudesta aallosta, vaan hänen tarinastaan ja sitkeydestään vaikeuksien edessä. 

Cosmo halusi aina tehdä musiikkia. Tuntikaupalla sämpläystä ja tietokoneen kanssa näpertelyä voi ulkopuolisten silmissä tuntua silkalta ajanhaaskaukselta, mutta kun muusikko tietää mitä tekee ja kokeilee kokeilemasta päästyään eri saundeja, jotta löytää juuri sen oikean, on kyseessä nimenomaan tuo omalle polulleen omistautuminen. 

Mutta mahtaako se unelmien tavoittelu sitten lyödä leiville? Kuten kaikki tiedämme, harva osuu kultasuoneen heti ensi yrittämällä, vaan tie menestykseen voi olla kapea, kivinen ja kuoppainen, eikä sileillä seteleillä päällystetty. Cosmolla, kuten monella muulla, oli perhe, vaimo ja pieniä lapsia ja jostain oli kaivettava rahaa elämiseen. Pakon edessä oli tehtävä uhrauksia ja poikettava siltä omaksi tuntuvalta ammatilliselta uralta, eli niinsanotusti mentävä "oikeisiin töihin", jotta pysyi katto pään päällä.

Cosmosta tuli näin ollen historian opettaja, joka vapaa-ajallaan teki musiikkia, teki öisin dj-keikkoja ja jossain välissä hoiti perheenisän velvollisuuksia. Niin, ja nukkuakin pitäisi. Taloudellisesti teki tiukkaa, kuten silloin kun opettajan palkkaa ei maksettu kolmeen kuukauteen (italialaisia mysteereitä: palkkabudjetista sattui puuttumaan 18 miljoonaa euroa). Silloin edes polkupyörän korjaamiseen ei ollut varaa, rivi joka löytyy eräästä laulusta. 

Pahimman edessä Cosmon oli pakko anella perheeltä ja sukulaisilta rahaa musiikillisen uransa edistämiseen - tai oikeammin, arjesta selviytymiseen. Mikä onni, että ympäriltä löytyi ihmisiä, kuten omat mummot ja ukit, jotka uskoivat vielä joku päivä näkevänsä rahansa ja pistivät kolehdin kiertämään. Paitsi että tilanne jatkui samanlaisena niin kauan, että kukaan lähipiirissä ei enää uskonut läpimurtoon, vähiten ehkä Cosmo itse.

Ei kompromisseja. Cosmo ei jaksanut neuvotella bändin jäsenten kanssa siitä miten soitetaan mikäkin kohta ja päätti lopulta pitää ohjat ainoastaan omissa käsissään. Levy Disordine syntyi yksin, kuulokkeet päässä kotona, oma näkemys mielessä.

Useampikin levy-yhtiö kiinnostui ja Cosmo sai lopulta valita itse millä merkillä levyn julkaisee. Musakriitikot olivat heti myytyjä, puuttui vain ostava yleisö ja taloudellinen läpimurto. Taiteellinen visio toteutui, mutta markkoja ei kertynyt laariin. Cosmo masentui ja haistatteli keskenään turhautumistaan. Kaikki se vaiva ja kiertueet päälle, eikä edes vaivanpalkkaa tai riittävää yleisöä.

Lopulta Cosmo aloitti toisen levynsä teon "demoralizzato, completamente demoralizzato" - eli täysin toivonsa menettäneenä, mutta samaan aikaan laittaen kaikkensa peliin, uskomatta kuitenkaan, että tilanne olennaisesti paranee. Cosmo yksinkertaisesti teki musiikkia, koska se oli ainoa intohimo, jota seurata. Vaimo elätti sillä aikaa perheen.

Ja niin siinä vain kävi, että uskoen omiin kykyihin, omaan suuntaan, kuunnellen sitä sisäistä pakottavaa ääntä, Cosmo sai läpimurtonsa tehtyä. Ja maksoi lainat takaisin isovanhemmilleen. Ja osti uuden paidan. Radiot soittivat L'ultima festaa, levyt myivät, yleisöä tuli keikoille. Alkoi mennä taloudellisesti paremmin ja Cosmo sai jättää menemättä koskaan enää sinne oikeisiin töihin.

Kolmannen levynsä julkaisun jälkeen, vuonna 2018, Cosmo kutsuttiin Vapunpäivän konserttiin yhdeksi pääesiintyjistä. Konsertti on nimeltään Concerto del Primo Maggio ja se televisoidaan Italiassa joka kotiin ja niemennotkoon. Totta puhuen, näin meidän kesken, suurin osa artisteista on aika shaibaa, mutta ne jotka ovat hyviä, ansaitsevat paikkansa auringossa. Kuten Cosmo.

Liekö sitten kohtalon ivaa, että juuri ennen suurelle areenalle pääsyä Cosmon ja hänen dj-kumppaniensa musiikillinen masiina, eli auto täynnä instrumentteja, kauittimia, tietokoneita ja ties mitä elektronisia säätimiä ryöstettiin putipuhtaaksi Rooman yössä? Edessä oli vielä monta tärkeää keikkaa, ei vähiten se keikka jolle minä ja mieheni olimme ostaneet liput! Maanantaina 30.4. oli tuo tärkeä ilta, ja saman päivän aamuna tuli facebookin välityksellä tieto, että Cosmon keikkakamat on yöllä varastettu. Totaalinen disasteri.

Mitä tehdä kun alta viedään koko työkalupakki, kymmenien tuhansien eurojen arvosta instrumentteja, joita tarvitaan äänentoistoon? Miten Cosmo saa nyt keikkansa hoidettua, etenkin sen, joka on Vapunpäivänä Roomassa isolla stadionilla ja näkyy television myötä 60 miljoonalle ihmiselle? Itse en voinut muuta kuin luottaa, että kaikki järjestyy ja lähettää hyviä ajatuksia oikeaan osoitteeseen. 

Kun hätä on suurin, apua on yleensä saatavilla, vaikka tilanne näyttäisi kuinka epätoivoiselta. Sosiaalisen median avulla Cosmo kumppaneineen vetosi yleisöön, muihin muusikoihin, keneen vain, jolla oli soittokamoja lainattavana. Kyseessä ei todellakaan ollut vain parin kitaran ja rumpusetin lainaaminen, vaan astetta massiivisemman kalustuksen haaliminen kasaan alle vuorokaudessa. Ja siinä onnistuttiin. Jopa paikallinen Teosto tuli apuun ja antoi rahaa uusiin kamoihin, ensimmäistä kertaa ikinä.

Klubikeikka Firenzessä myöhästyi lopulta vain tunnilla ja olimme paikan päällä todistamassa kuinka artisti, jolta kaikki vietiin käsistä, nousi lavalle ja veti energisen shown. Varkausepisodia hän kommentoi ainoastaan käymällä pitkälleen lavalle ja sanomalla, että olen hieman väsynyt, nämä viimeiset 24 tuntia ovat olleet aika intensiiviset... 

Vapunpäivän konsertti hoitui samalla energialla, tosin nyt Cosmo jo päästi höyryjä ulos ja huusi, että "meiltä varastettiin kaikki ja olemme silti täällä. Vedetään nyt nämä cazzo di 15 minuuttia läpi. Oletteko mukana?!"

Cosmon esiintymisestä tuli varsinainen median puheenaihe, sillä hän hyppäsi tapansa mukaan yleisön joukkoon, mutta tömähti suoraan tantereelle. "Avete le mani forti? Ora mi butto!" Oletteko valmiita, nyt hyppään! Mutta yleisö ei ollut valmis. 

Cosmo hyppäsi ihmismereen ja nämä väistivät sen sijaan että olisivat ottaneet artistin avosylin ja käsivarret ojossa vastaan. Tämän kömmähdyksen voi halutessaan katsoa myös netistä, sillä kaikki tapahtui keskellä suoraa tv-lähetystä. Ihmisten kommentit jälkeenpäin olivat hupaisia, sillä kun Cosmo vihdoin pääsi "jaloilleen", eli käsimeren kyytiin, häntä vietiin hurjaa vauhtia lavalta poispäin. "Cosmo on nähty jo Sisiliassa", seuraavana päivänä twiitattiin hymiöiden kera.

Mieleenjäävin kommentti Twitter-vitsien seassa oli kuitenkin tämä:
la vita è come lo di , non puoi mai sapere chi ti sostiene e dove andrai a finire.

Eli suomeksi käännettynä:

Elämä on kuin Cosmon hyppäys yleisön sekaan, et voi koskaan tietää kuka sinua kannattelee ja minne oikein päädyt.

Näihin sanoihin on hyvä päättää tämänkertainen tarina unelmiinsa uskomisesta ja heittäytymisestä niiden kyytiin. Cosmo todellakin heittäytyi täysillä, niin yleisön tuen varaan kuin musiikilliselle uralle. Vaikka kaikki eivät häneen uskoneet - eivätkä kaikki häntä kannatelleet - niin kaikkien vaikeuksien ja koettelemustenkin keskellä (sellaiseksi voi todella kutsua instrumenttien eli työvälineiden varastamista kesken kiertueen), hän ei antanut periksi vaan tiesi, että on vain yksi suunta. Eteenpäin.

Cosmo lavalla Firenzessä alle vuorokausi sen jälkeen kun kaikki keikkakamat vietiin käsistä. Ihailtavaa periksiantamattomuutta!


Cosmo päätyi jopa Dolce & Gabbanan muotinäytöslavalle. On muuten aika päheet kuteet ja sheidit! Pyrin *tietenkin* samaan.

Kuva Cosmon instagram-tililtä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti