Pakkorako

Elämässämme on loppujen lopuksi paljon erilaisia pakkoja. Voimme yrittää taistella niitä vastaan, mutta se on turhaa, sillä systeemi voittaa aina.

Meillä on koulupakko ja pakkoruotsi. Onneksi ei ole koulupukupakkoa. Villahousupakko sen sijaan on, jos on Suomeen sattunut syntymään. Kun on kylmää ja pimeää, on pakko herätä aina aikaisin. Se on määrätty, kuin Jumalan käsky.

Muistatko kun kävit lapsuudessa vanhojen tätien ja mummojen luona kahvilla, jouduit nauttimaan sitkeätä, kuivahtanutta pakkopullaa. Ja oli pakko kuunnella muisteloita menneiltä vuosilta, vaikket tuntenut puhutuista henkilöistä ketään edes nimeltä. Oli pakko käyttäytyä tai muuten.

Koulussa oli pakkoliikuntaa, pakko vetää leukoja tai edes yrittää toisten naureskellessa, oli pakko palella luistinradalla, pakko hiihtää rinkiä. Kova pakkanen pakotti sormia, veri ei enää kiertänyt. Oli pakko jatkaa, ettei huono liikuntanumero pudottanut keskiarvoa liikaa. Mutta pudottihan se, ihan pakosti.

Rippikoululeirille oli ihan pakko mennä, jos halusi joskus astua avioon. Miten sitä voisi 15-vuotiaana vielä tietää, että tahtooko joku päivä sanoa Tahdon? Oli silti pakko tehdä valinta jo silloin. Oletko mukana vai oletko ulkona. Oli myös pakko esittää coolia, sillä jos et ollut sellainen, olit erilainen. Ja tiedäthän sinä, miten niille käy.

Nykyään on pakko opiskella ammattiin, tietää mitä elämältä tahtoo. On pakko tehdä töitä, pakotettuna mukautumaan yhteiskunnan vaatimuksiin ja aikatauluihin. On pakko olla jotain, on pakko olla jotain mieltä, on pakko seurata maailmanmenoa, vaikkei haluaisi tietää siitä mitään. On pakko tienata. Sitä varten on pakottava tarve pysyä terveenä, ettei joutuisi pakkorakoon ja työttömäksi. Minkä näistä laskuista maksan ensin, ettei tule pakkolunastusta? Autotkin on pakko katsastaa, muuten sinut ajetaan tieltä. Joillekin käy silti huonommin ja tulee pakkolomautus, elämälle pakkopysähdys.

Kaiken tämän keskellä on pakko löytää joku, joka täydentää sinut, tekee heikosta vahvan. On pakko uskaltaa ja avata sydän, ottaa toinen omaksi, sillä niin tunteet pakottavat toimimaan. On pakko sitoutua rakastamaan toista ja elämään yhdessä hyvät ja huonot päivät. On pakko jakaa kotityöt, on pakko jaksaa vuodesta toiseen. Mutta sänkyä ei ole pakko jakaa, sillä se on harvoille annettu etuajo-oikeus. Kylmä hohkaava talvi ajaa meidät yhteisen peiton alle ja on pakottava tarve nukkua sylikkäin, pitää toista lähellä. Se on ainoa pakko, jota haluat kuunnella, johon haluat suostua. Ihmistä ohjaa syvä tarve, ei, vaan pakko, saada rakastaa ja saada vastarakkautta.

Toivon, ettei sinulle käy niin kuin minulle, joka sai kuulla, että edessä on pakkoasumusero. Kumppanille tuli pakottava tarve olla jossain muualla ja pakata tavarat pakettiin. Onko pakko jos en tahdo tätä? Enkö voi pakottaa sinua jäämään?

Nyt on edessä pakkoero, yhteisten tavaroiden jakaminen eri kasoihin, vastentahtoinen toimitus. Pakotan itseni hyväksymään tämän, vaikken hyväksykään. Tästä seuraa varmaan se henkinen kasvupakko, pakko katsoa sisimpään ja huhuilla kuka nyt olen. Jäljelle jää vain sydämen pakotus, kolkko kumina.

Onko mitään enää tehtävissä? Voinko pakottaa tilanteen toiseksi? Minun on pakko ottaa siitä selvää ja lähteä pakon ohjaamana matkalle toiseen maahan. Kunhan kone ei vaan tekisi pakkolaskua ennen kuin pääsen perille! Sillä minun on pakko kohdata sinut vielä kerran ja sanoa se mitä sanottavissa on, mitä sydän pakottaa minut sanomaan. 

Jos viesti menee pakotetusti perille (sun on pakko ymmärtää), edessä voi olla vielä paluu yhteen ja pakkomuutto ulkomaille. Ja sen jälkeen täytyy miettiä, että onko parisuhteen pelastamiseksi otettava vielä musta tussi käteen ja alleviivattava rakkautta pakkoavioliitolla. Sillä pakkohan sinun on rakastaa minua edelleen.

En osaa enää ajatella selkeästi, sillä päätäni pakottaa itkemisestä niin paljon.

---

Ja nyt kun tiedän sen kaiken loppuneen, ilman että edes kohtasin sinua viimeisen kerran, sydäntäni pakottaa vielä niin paljon enemmän.