Pelkkä peukku

Nyky-Suomessa on edelleen häpeä olla työtön. Minunhan se pitäisi tietää, aktiivimallin liukkaalla pinnalla tasapainotellen. Kohta en silti jaksa enää hävetä juuri mitään, sillä olen korttini paljastanut ja oman totuuteni kertonut. Olenhan täällä opettelemassa epäonnistumista ja sen toistamista yhä uudelleen. Oppimassa elämän ja karman läksyjäni.

Koska oman elämän fengshuita ei selvästikään ole ollut riittävästi, olen elänyt enimmäkseen valtion turvin viimeiset viisi vuotta, välillä opiskellen, välillä riipien kasaan tienestejä yhden setelin sieltä, toisen täältä. Ei se ole riittänyt. Enkä minäkään riitä yhteiskunnalle.

Menisit likka oikeisiin töihin, sanoo ääni pääni sisällä, niiden muiden ääni. Mutta minä en halua sitä mitä muut haluavat minun haluavan. Olen jo vuosia sitten ollut tehokas osa työelämän ratasta, ja nähnyt mihin se minut vei. Juuri tähän. Ja juuri tässä minun kuuluukin olla, kuunnella itseäni ja jakaa jotain ihmisyydestä muiden kanssa.

Kaunis laulu ja sen teksti kertoo, että Tahdon vain ajaa. Ja minä tahdon vain kirjoittaa. Ja suunnitella kuoseja, tutkia astrologiaa, tunnustella ja laskeskella asuntojen energioita. Eikö se ole yhtä arvokasta kuin muukin työ? Eikö sillä voi elää? Tällä hetkellä ei, sillä teen paljon töitä, joka päivä sen minkä kykenen, eikä minulle usein makseta siitä latin latia. Teen töitä itselleni, itseni vuoksi, omilla ehdoillani. Se on minulle arvokasta, mutta ei yhteiskunnalle. Ei rahassa eikä tehokkuudessa mitattuna.

Tällä hetkellä minulla ei ole varaa osallistua enää yhdellekään kurssille, jotta minusta tulisi parempi fengshui-konsultti, pätevämpi Neljän Pilarin astrologi, taitavampi ja tuotteliaampi kuosisuunnittelija tai suositumpi somen käyttäjä ja ovelampi markkinoija. Jo aiemmin sinnittelin toimeentulon rajoilla, nyt olen siirtynyt selviytymismoodiin. Säästöliekille. Taistelemaan.

Suomessa on aika epätoivoista elää pelkällä fengshuilla - tai sen puoleen kuosisuunnittelullakaan. Ne, jotka siihen pystyvät, ovat taitavia, ihailtavan ahkeria ja asialleen omistautuneita. En ehkä ole sellainen, vaikka parhaani teenkin. Ja jokainenhan tekee aina parhaansa, myös epäonnistuessaan.

Jos kädet ja ranteet ovat kipeät, etkä pysty enää kirjoittamaan tai käyttämään konetta, se ei ole epäonnistuminen, se on vain tauko. Aiemmin se kesti viikkoja ja jopa kuukausia, nyt onneksi enää päiviä. Mutta jos minun on levättävä ja pysähdyttävä taas, en voi tanssia muiden kellokortin mukaan. 

Jos olet rähmälläsi maassa etkä näe eteesi, se ei ole epäonnistuminen, vaan kehotus nousta ylös ja jatkaa matkaa.

Jos et ole vielä päässyt perille, vaan harhailet eri suuntiin, et ole epäonnistunut, olet vain hukassa.

Jos tiedät mitä haluat, mutta et ole sitä vielä saanut, se ei ole epäonnistumista, se on vain lähtötilanne.

Jos takki on tyhjä, etkä tiedä enää mitä tekisit, se ei ole epäonnistumista, vaan voit aina pukea pelastusliivit yllesi ja sitten pelastaa itse itsesi. Auttava ulkopuolinen käsi on silti tarpeen, ettei kylmä vesi ja kankeus vie mukanaan.

En pyydä sinulta paljoa. En vaadi, että tilaat fengshui-kartoituksen kotiisi tai edes uskot koko touhuun. Sinun ei tarvitse tilata astrologista karttaasi tai olla edes kiinnostunut tähtien näyttämästä kohtalostasi. Sinun ei ole pakko pitää kuoseistani tai tilata niitä omaan käyttöön. Voit olla rauhassa, osaan olla aika vaatimaton.

Mutta jos jokin kirjoitukseni on koskaan puhutellut sinua, saanut sinut nauramaan tai itkemään, miettimään omaa tilannettasi ja uskomaan huomiseen, niin pyydän että jaat kokemuksesi. Ei tarvitse julistaa toreilla ja markkinoilla, tarttua tuntematonta hihasta kiinni ja vakuuttaa tätä lukemaan. Mutta voit kertoa, että tämän minä luin ja tähän minä uskoin.

Sillä sain palautetta yhdeltä lukijalta: "olet yksi blogimaailman taitavimmista kirjoittajista. Sinun jos kenen soisi kirjoittavan tekstejä suuren yleisön tietoisuuteen." 

Ja kyllä, haluaisin ansaita sanoilla ja kirjoituksilla leipäni, tavalla tai toisella. Pistää lahjani jakoon, koskettaa useampia ihmisiä sanoillani, joista paistaa esiin rehellisyys ja aito kokemus. Sillä valehdellakaan en osaa.

Joskus riittää pelkkä peukku. Mutta nyt tarvitsisin koko kättä.

Jos tykkäät, peukuta. Paina nappia ja seuraa fb-sivujani, instagrammia, linkediniä. Mutta jos uskot, että muutkin voisivat tykätä, jaa kirjoituksiani eteenpäin, kommentoi sanalla tai parilla. Kuka sen tietää, mitä siitä vielä seuraa. Ehkä minusta vielä tulee oman elämäni sankari. Sillä uskon vakaasti, että sinustakin voi tulla.

Kuva: Johannes W, Unsplash