Sivut

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Kalastusallegoria

Isä vei minut kalaan. Kyllä niitä riittää kaloja Kainuun meressä ja sitä rataa.

Oli kaunis heinäkuinen hellepäivä, aurinko hyväili. Kalastusonnen kanssa oli vähän niin ja näin. Jäi aikaa ottaa aurinkoa ja ajatella aalloilla venettä keinutellen. Mietin luonnollisesti kaloja ja matoja ja onkimista.

Kun eläviä matoja ujuttaa ongenkoukkuun (olen pahoillani, madot, mutta olette ruokapyramidin alimmalla oksalla), ne käyttäytyvät eri tavalla. Jos ison luiron katkaisee kynnellä kahtia, molemmat puolet jäävät vielä eloon, kiemurtelemaan tuskissaan. Eli kun yhden kokonaisuuden katkaisee keskeltä, molemmat päät elävät vielä hetken tahoillaan. Se on ihmeellistä se.

Sitten on matoja, jotka koukun uhatessa alkavat katkaista itse itseään. Ujutat koukkuun, mato katkeaa. Jatkat ja mato katkeaa taas uudesta kohdasta. Lopulta käteen jää vaan madon pätkiä eikä koukkuun saa mitään. Otat toisen madon, joka suoriutuu paremmin karusta elämäntehtävästään. Tämä katkeileva yksilö on selvästikin sitoutumiskammoinen ja tekee kaikkensa ettei vaan jää kiinni.

Okei, se niistä madoista. Niitä on isoja, niitä on pitkiä, niitä on lieroja ja niitä on... Niitä on.

Sitten on ne verkot vedessä, siimat siistinä, katiskat käytössä, koukut kiiltävinä. Heität pyydyksen veteen ja odotat tarttuuko joku kiinni. Joku siellä närppii ja nykii, kiertelee ympyrää ja yrittää päästä selville, että kannattaako tarttua koukkuun. Hmm, millainen "mato" sulla on? Mehevällä madolla saat mehevää saalista - sitä saa mitä antaa!

Jotkut kalat ovat vaan niin nirsoja. Ei kelpaa sitten minkäänlainen syötti, vaan ne menevät mieluummin seuraavan ongen kohdalle. Fine, ei sitten, jos ei kerta kelpaa. Kyllä täällä muitakin kaloja on, kun vähän vaihtaa maisemaa ja ongen paikkaa. Ehkä veneen toiselta laidalta tärppää.

Kaikki onkijat haluaa tietysti sen ison kalan ja mahtisaaliin, josta voi kehuskella kylillä ja suitsuttaa somessa. Alkukesästä saat vaan ensin pieniä keskenkasvuisia sinttejä, jotka täytyy päästää menemään ja kasvamaan vielä vähän. Sitten tulee jo kohtuullisempaa saalista. Ja sitten kesän loppua kohti, varrottuasi aikasi, alkaa siima kiristyä ja koho kadota pinnan alle. Ai että, nyt nappaa! Tule isän luo, tai tässä tapauksessa, tule tyttären luo. Napautan sua päähän jos pyristelet.

Toiset kalat jää kiinni vaan huulestaan. Toiset syö syötin niin syvälle, että kidukset salpautuu ja koukku pureutuu lihaan. Kiikissä olet. Mä vien sut kotiin, perkaan sut kuorestasi ja sisuksistasi, paistan ja pistän parempiin poskiin. Kerrassaan nautiskelen.

Ja sitten kun saalis on nautittu eikä mitään ole jäänyt jäljelle, paitsi ruotoa ja roskaa, täytyy vaan aloittaa koko homma uudestaan ja lähteä kalaan, sen seuraavan saaliin perään.
"Veetään nuottaa, saahaan kaloja, kissalle kiisket, koiralle kuoret. Isot kalat myyvvään, pienet kalat syyvvään. Kops kalat konttiin!"
Olevinaan niin isoja fisuja, ettei mahdu edes päät kuvaan!


PS: Jotta oma kala- ja matopohdintani ei menisi liian makaaberiksi, niin tutki hetki näitä piirroskuvia, joissa eläinten ja ihmisten roolit on vaihdettu. 

Linkki: Artist reverses the role of humans and animals in parallel world illustrations


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti