Sillä kriisihän on kuin pullataikina. Se tarvitsee otolliset olosuhteet ja tarpeeksi lämpöä alkaakseen kasvaa (riittääkö +30?). Taikinaa kasvatetaan heittämällä hiivaa ja sokeria joukkoon, jotka sitten alkavat reagoida keskenään. Ensin hämmennetään pirusti, että kaikki menee sekaisin.
Kun taikina on syntynyt, sitä pitää alkaa vaivata. Sitkeä kriisi - ja pullataikina - syntyy vain kun sitä vatvotaan ja käännellään edestakaisin tarpeeksi kauan. Sillä tavalla syntyy sitko. Taikina venyy ja paukkuu ja pysyy sitkeänä käänsi sitä mihin suuntaan tahansa. Lisäksi se tarttuu kaikkialle mihin osuu.
Ja sitten kun ei jaksa enää vaivata, kun käsi alkaa jo väsyä ja hiki valuu selkämyksessä, taikina jätetään itsekseen turpoamaan. Olkoon siinä sitten ja tuplaantukoon koossa. Huomaat olevasi rannetta myöten kiinni taikinassa, siitä on tullut osa sinua, eikä se lähde kuin veitsellä raaputtamalla, kuumalla vedellä ja kynsiharjalla. Kesken leipomisen taikina on tiukassa.
Pistetään pullataikina siis paisumaan ja otetaan erätauko. Pienen huilin jälkeen päästään vasta itse asiaan.
Nyt taikinaa aletaan muokata, sitä aletaan jakaa pienempiin osiin. Niin kriisiäkin aletaan tökkiä ja tutkia, katsoa että mistä aineksista se oikein on muodostunut ja miten sitä voi paloitella pienemmäksi. Se levitetään pitkin pöytää, vedetään matalaksi. Sille näytetään kaulinta, se pistetään ahtaalle.
Jos teet pikkupullia, riittää kun pistät halki, poikki ja pellille. Vähän sokeria pinnalle ja paistumaan. Jos taikinaa ei ole vaivattu tarpeeksi tai hiiva ei ole reagoinut kunnolla, pullat saattavat lässähtää. Menee into koko touhusta, ei synny oivallusta siitä miten onnistutaan tällä kertaa.
Kun kriisitaikina on jäänyt kunnolla alustamatta, sitä ei ole kaulittu sileäksi tai muokattu sitkeästi, jää tulos köyhäksi. Ei tule sitä odotettua kasvua, johon koko prosessi tähtää. Jos panostus on pieni, tuloskin on pieni. Tämän tietävät ekonomistitkin!
Jos sen sijaan uhraat aikaa, teet pohjatyöt ja kunnolla paneudut, vedät niinsanotusti kotitalousoppikirjan mukaan, niin lopulta tuloksiakin tulee. Ottaahan se aikansa, välillä saattaa jo usko loppua - tuleekohan näistä nyt mitään? Vaivasinko tarpeeksi?
Kun korvapuustitaikina on levällään pöydällä, aletaan vihdoin kasata pakettia takaisin kasaan. Otetaan voita, sokeria ja kanelia ja pyöritellään rullaksi. Leikataan palat, painellaan muotoonsa ja annetaan vielä kohota pellillä, viimeisen kerran. Tässä vaiheessa tarvitaan muuten vähän munaa.
Lopulta annetaan mennä ja paistetaan uunissa. Varo vaan ettei tässä vaiheessa kärähdä hermot tai paistokset, tai olet mokannut pahasti. Täytyy odottaa juuri oikea aika, olla kärsivällinen.
Jos käsittelet kriisisi huolellisesti ja vaivaat sillä itseäsi kunnolla, saat lopulta nauttia maittavista lopputuloksista, joissa on kardemumman karvas sisältö, mutta paljon tiivistä energiaa tarjolla. Nyt vedetään napa täyteen, vielä kun on tuoretta. Ja jäihän siitä vielä jotain tarjottavaa muillekin!
Opin taas tänään jotain pullanteosta - ja elämästä.
Kriisipullat. Ihan ite tein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti