Tämän hetken haluan muistaa

Elämässäni on paljon hetkiä, joiden kohdalla haluaisin tehdä totaalisen anestesian. En erityisemmin haluaisi muistella kuinka kovilla olin töissä ja kuinka huonosti se kaikki päättyi. Mutta vaikka se kaikki satutti paljon, se ei satuta enää.

Sen sijaan, että miettisin mitä hetkiä en enää halua muistaa, minun täytyy alkaa miettiä hetkiä, jotka haluan muistaa. Ennen kuin unohdan ja jätän taakse nekin.

Tämän hetken haluan muistaa. Kuljen maailman markkinoilla, lähes Afrikan laidalla, kojusta toiseen. Sitten kuulen italialaisen laulun onnellisuudesta. Felicità puttana. Sanotaan vaikka, että suomeksi v*tun onnellisuus. Haluan muistaa tämän hetken, tämän viestin, että voin joskus vielä olla v*tun onnellinen. Ostan kojusta silmiin osuneen viiden euron mekon. Mekko muistuttaa minua tästä hetkestä, tästä toivosta niin kauan kuin on tarpeen.

Tämän hetken haluan muistaa. Makaan sohvalla ja voin suoraan sanottuna aika huonosti. Sydän hakkaa ja olen juuri alkanut lukea yhtä avioeroromaania. En pysty jatkamaan, sillä kirjan nainen voi yhtä huonosti kuin minä. Kuuntelen sydämeni ääntä kauan. Sillä on hätä, se ei tiedä mihin on menossa. Se pumputtaa luullen, että asiat voidaan ratkaista pelkällä kiivaalla sykkeellä. Hätkähdän kun radio laitetaan auki. It’s raining men. Mitä ironiaa. Mutta se muistuttaa minua siitä, että vaikka en haluakaan jäädä miessateen alle, joku voi vielä rakastaa minua. Maailmassa ei ole pelkästään yhtä miestä, vaikka olisin halunnutkin vain tämän yhden.

Tämän hetken haluan muistaa. Minut viedään illalla kuuntelemaan kirjaesittelyä, joka televisioidaan. Kirja puhuu mafiapomosta ja mitä tämä kokee saaneensa aikaan elämässään. Tai niin ainakin luulen. Ymmärsin ehkä puolet puheista ja loppuajan ajatukseni juoksivat siellä täällä, etenkin siellä. Mutta halusin muistaa tämän hetken, sillä se antoi toivoa. Toivoa, että vaikka elämäni italialaisen miehen kanssa on ohi, elämä Italian kanssa jatkuisi. Ostin kirjan, sillä halusin muistaa. Ja ymmärtää paremmin tätä skitsofreenista maata. Joka on nykyään osa minua.

Tämän minä haluan myös muistaa. Että vaikka vihaan käytöstäsi tänä kesänä sekä sitä millainen sinusta on tullut, rakastan sitä ihmistä joka olit minun kanssani kaikki nämä vuodet. Mutta sitä ihmistä ei enää ole. Kuten ei ole meitäkään.

Tätä tuskaa en haluaisi muistaa.
Enkä kokea enää koskaan.

Mai piu.