Ihan kipeetä

Minulta on kysytty tänä syksynä monta kertaa, että mihin sinä sitä miestä oikein tarvitset. Nauti vaan olostasi ja keskity ihan itseesi ja omaan elämääsi. Ikään kuin olisin ollut omasta elämästäni jotenkin sivussa tähän asti.

No, keksin kyllä muutaman jutun, mihin miestä tarvitsen. Sinkkuus ei aina ole se viipaloidusta leivästä seuraavaksi paras asia. Esimerkiksi silloin kun sairastat. Niinhän sitä sanotaan, että huonoina hetkinä parisuhde vasta punnitaan. Kipeänä oleminen on niistä yksi. Voit olla vain vähän kulkutautien tielle osunut tai sitten elät pitkällisen sairauden kanssa vuosikaudet. Molempia on tullut kokeiltua. Ja molemmissa on ollut mies paikallaan, vierellä tukemassa.

Nyt kun istun tässä haamun näköisenä raspikurkkuna aamuviideltä sänkyyn tyynyjen kera pönkitettynä, mustaviinimarjamehua kurkkuun kaataneena ja vakuuttuneena, että tänä iltana jää kyllä minun osaltani asiakaspalvelu väliin, rupesin miettimään sairastamista oikein kunnolla. Siitäpä minulla vasta on kokemusta. Näitä kokemuksia ei vaan haluaisi muistojen kultaiseen valokuva-albumiin tallettaa. Mutta muistin kovalevyltä löytyvät. Sieltä ne nytkin pompahtivat mieleen.

Eräs niistä kerroista, kun muistan todella tarvinneeni miestä, oli asuessani Varissuolla 90-luvun lopulla. Sain jonkun kamalan taudin, joka vei minut sänkyyn kahdeksi viikoksi. Diagnoosilla ei niin väliä, mutta olin välillä kuumehorkassa, välillä rahean hengityksen ja lääkkeiden raskauttamilla untenmailla.

Mitä tekee mies? Jää töistä kotiin minua hoitamaan, aikuista ihmistä. Tuo minulle kuumat juomat yläkerran keittiöstä, pitää minut lääkkeissä ja nenäliinoissa ja ennen kaikkea käy kaupungilla ostamassa minulle varta vasten kaksi toivomaani cd:tä, Sueden Head Music ja Simply Redin Love and the Russian Winter. Kun kuuntelen niitä (otetaanpa taas esille), niin palaan tuohon asuntoon, tuohon sänkyyn ja sairastuvalle. Ja muistan kuinka kiitollinen olin, että joku piti minusta huolta. Se mies.

Sitten mieleen puskee loma Korsikalla. Kamalin loma ikinä. Ajelemme alkulomasta kurvikkaita teitä liian lujaa, kun matkasuunnitelma kusee jo heti alkutekijöihinsä. Olemme liian kaukana varatuista yösijoista, ja ralli alkaa. Voin huonosti.

Voin huonosti koko loppuloman ajan, pimeässä huoneessa, koko Korsikan lääkearsenaali käden ulottuvilla. Olin kipeämpi kuin kapinen koira. En nähnyt Korsikasta muuta kuin pari päivää loman alusta ja ehkä päivän loman lopusta. Noin viikon makasin sängyssä, surkeampana kuin koskaan. Kuka kiersi apteekit, kuka yritti selittää mitä oireita minulla oli? Se toinen mies.

Entäs se tuhkapilviepisodi sitten vuonna 2010? Kun sairastuin Barcelonassa samaan aikaan kun Islannissa tulivuori purkautui. Vapisin koko yön niin kovassa kuumeessa, että miehen piti pitää minusta kaikilla voimillaan kiinni, etten tärisisi. Ja seuraavana päivänä laivamatka Espanjasta Italiaan, mistä en onneksi muista mitään. Olin siihen liian kipeä. Minusta silti huolehdittiin, että pääsin perille. Se mies huolehti.

Kun kerta tälle kipeälle tielle lähdettiin, niin jatketaan vielä matkaa perimmäiselle sairastuvalle. Kuka oli vierellä, kun käteni lakkasivat toimimasta normaalisti ja alkoi vuosikausien kipukierre. Kuka kesti itkuni, työuupumukseni, synkän, pimeän ja pessimistisen maailmankuvani, toivottomuuteni ja rahattomuuteni. Se vierellä oleva mies kesti. 

En ollut helpointa ja hehkeintä seuraa, kun kipu, niin fyysinen kuin henkinen, oli joka päivä läsnä. Ehkä osittainen etäsuhde pitikin meidät kasassa, eikä erillään. Toisen tuskaa ei tarvinnut kohdata 24 h. Riitti, että kohtasin sen itse.

Eilen piti olla vuoden paras päivä astrologisesti. No ei tainnut olla, kun näitä mietin. Vaikka kuinka Aurinko, Jupiter ja Merkurius vetävät hurjaa piirileikkiä taivaan kannella, minä mietin, että tätäkö se sinkkuus nyt sitten on.

Istut yksin kipeänä sohvalla ja katsot telkkaria. Alat itkeä, etkä tiedä itsekään miksi.

Aina ei tarvitse tietää tarkalleen miksi. Aina ei tarvitse analysoida pienintäkin nyanssia. Riittää kun tietää, että nyt olisin tarvinnut sitä miestä. Halaamaan, juttelemaan, piristämään. Olemaan läsnä arjessa, ihanassa ja kamalassa.

Tuli vaan paha olo. Eikä sitä lievittänyt vuoden parhaat planeettakuviot. Sillä ne ovat siellä avaruudessa, ja minä olen yksin täällä kotona. Kipeänä.

Vuoden parhaan päivän aamu näytti vielä lupaavalta.
Ilta ei enää luvannut mitään.

Mutta eipä se mitään, sillä She's In Fashion vaikka onkin ihan Down (teemabiisit tarjoaa Suede).